torstai 23. joulukuuta 2010

Glögikakku


Pohja:
200g pipareita
75 g sulatettua rasvaa

1. Murustele piparit ja sekoita rasvan kanssa sekaisin.
2. Painele seos irtopohjavuokaan (halkaisija 24-26cm).

Täyte:
5 dl floravispiä
1 prk maitorahkaa
1 prk appelsiinituorejuustoa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,75 tl kanelia
0,75 tl pomeranssinkuorta jauhettuna
0,75 tl neilikkaa
0,75 tl inkivääriä
4 liivatelehteä

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Ala vaahdottaa vispikermaa.
3. Kun kerma alkaa vaahtoutua, lisää sokeri ja vanilijasokeri ja jatka vatkaamista.
4. Lisää vaahtoon rahka, tuorejuusto ja mausteet*.
5. Kiehauta pieni määrä glögiä ja lisää liotetut liivatteet siihen yksitellen.
6. Lisää liivateglögi ohuena liruna vaahtoon hyvin sekoittaen.
7. Levitä täyte pohjan päälle.
8. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

*Mausteita yhteensä 1 rkl, tai vaihtoehtoisesti 1 rkl piparkakkumaustetta.

Kiille:
5dl glögiä
5 liivatelehteä

1. Laita liivatteet kylmään veteen 5 minuutiksi.
2. Kiehauta n.½dl glögiä ja lisää siihen liotetut liivatelehdet yksitellen.
3. Kaada seos loppuglögiin.
4. Kaada liivateglögi varovasti täytteen päälle.
5. Anna hyytyä muutama tunti jääkaapissa (mieluummin yön yli).

Vinkki: Laita koristeiden alle piparimuruja! Etenkin jos käytät marsipaani- tai sokerimassakoristeita, ne sulavat hetkessä mehukiilteen päällä.
Täällä on kivoja koristevinkkejä.

Mukaeltu hyvin pitkälti tästä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Perinteiset riisisuklaat


Ne parhaat :)

20-25kpl

125 g kookosrasvaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta (van Houten)
2 dl tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
8 dl riisimuroja

1. Sulata kookosrasva kattilassa, ota pois levyltä, anna jäähtyä pieni hetki.
2. Siivilöi sekaan kaakaojauhe, tomusokeri ja vanilijasokeri.
3. Sekoita tasaiseksi.
4. Lisää riisimurot, sekoita hyvin.
5. Annostele paperivuokiin.
6. Laita jääkaappiin kovettumaan.

Säilytä jääkaapissa.

Yhteishyvän Ruokalehti 12/2005.

Kolakuutiot


Njam njam :)

15-20kpl

2 dl kermaa
3 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 rkl voita
1 rkl vanilijasokeria

1. Sekoita kerma, sokeri ja siirappi (teflon)kattilassa.
2. Kuumenna sekoittaen, kunnes sokeri sulaa.
3. Anna seoksen kiehua välillä sekoittaen n.15min. niin saat pehmeämpiä nameja ja 20-25min. niin saat kovempia. Joka tapauksessa seoksen pitää paksuuntua. Kovempia nameja tehdessä seos on valmista, kun tippa seosta jähmettyy kiinteäksi kylmään veteen tiputettuna.
4. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi.
5. Lisää vanilijasokeri huolellisesti sekoittaen.
6. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun n.15x15cm vuokaan/suorareunaiseen astiaan.
7. Kovat namit: kun levy on melkein jähmettynyt leikkaa se terävällä veisellä kuutioiksi ja anna vielä kovettua. Pehmeät namit: anna kovettua hyvän aikaa ennen kuin edes yrität leikata.
8. Kääri valmiit namit vaikka yksitellen sellofaaniin (ainakin kovat namit saa kivasti).

Pehmeät, fudgemaiset on mun herkkua... Sluprs!

torstai 16. joulukuuta 2010

Synttärikakku isälleni


Isäni synttärikakku :)
Ja siis hänen toiveestaan täytteet ja muut! Mutta ei ollut pöllömpi yhdistelmä ;)

Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)
200 astetta uunin keskitasolla, 6-8 min

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Itse olen oppinut niin, että kahdeksikon pitää jäädä näkyviin kun sitä tekee. Huolellinen vaahdotus on tärkeää myös maun kannalta. Liian vähän aikaa vatkattuna muna voi maistua häiritsevästi valmiissa pohjassa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
3. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Pohjan pinta saa saada hieman väriä, mutta varo palamista – se tapahtuu nopeasti!

Lähde.

Kostutus:
2dl maitoa
1 tl vanilijasokeria

Täyte:
(toiveesta)
n.400 g Dronningholmin mansikkahilloa
600 g Luumumarmeladia
5 dl kermavaahtoa

Leivoin kaksi kääretorttupohjaa. Kokosin kakun niin, että leikkasin molemmat kääretorttupohjat kahteen osaan. Kostutin alimman palan, laitoin mansikkahilloa, sitten kermavaahtoa ja sitten luumumarmeladia. Toistin kolme kertaa, päällimäisen pohjan päälle tosin vain mansikkahilloa ja loput kermavaahdot.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Superhelpot&nopeat kardemumma-suklaamuffinssit


Herrrrrkullisia! :)

n.20kpl

1 dl sokeria (tavallinen, ruokosokeri...)
2 munaa
1 dl sulatettua voita
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
reilu 1 tl leivinjauhetta (kuitenkin alle 1½tl)
2 tl vanilliinisokeria
65 g valkoista suklaata (Panda)
100 g Fazerin sinistä
Kardemummaa

1. Sekoita sokeri, munat, sulatettu (ei kuuma) voi ja maito keskenään.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
3. Laita lopuksi joukkoon suklaarouheet.
4. Nostele taikinaa kahdella lusikalla muffinipellin koloihin / muffinssivuokiin. Jätä kohoamisvaraa.
5. Ripottele pinnalle kardemummaa, ei ihan mustaksi asti, 1-2 "sormen taputusta" purkista.
6. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Taikinan tekemiseen menee n. vartti, eli puolessa tunnissa ja pelkän kulhon+lusikan avulla saa herkkuja aikaan :)

torstai 9. joulukuuta 2010

Taatelikakku


Ai että rakastan tätä Nordic Waren vuokaa! Niin kaunis ja niin hemskutin helppo käyttää. Niin ja tämä taatelikakkuohje on tosi hyvä, ei liian makea, kardemumma antaa hyvän säväyksen. Herkullista tuoreeltaan, mahtavan maukasta muhittuaan, säilyy viikkoja!

1 pss (200-250 g) kivettömiä taateleita
3 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
200 g voita
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

1. Paloittele taatelit.
2. Keitä taatelit soseeksi veden ja sokerin kanssa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
3. Soseuta pehmenneet taatelit sauvasekoittimella.
4. Sekoita kuumaan soseeseen voi ja anna seoksen jäähtyä.
5. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten.
6. Lisää seokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet.
7. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
8. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 1 tunti.

Lähde.


Tuli joulunaikaan tehtyä seitsemän taatelikakkua, pari ihan perinteiselläkin vuoalla.

Perinteiset joulupiparit


Äidin vanha resepti, ollut Me Naiset -lehdessä joululiitteessä 60-luvulla, paras taikina ikinä <3

300g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl tavallista sokeria
3 dl tummaa siirappia
3 tl pomeranssin kuoria
3 tl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
2 munaa
2 tl soodaa
1 tl suolaa
n. 14 dl vehnäjauhoja

1. Kiehauta voi, sokerit, siirappi ja hienonnetut mausteet (jauheena määrät vähän pienempiä kuin ohjeessa mainitut).
2. Jäähdytä ja vatkaa jonkin verran (muutama minuutti).
3. Lisää jäähtyneeseen seokseen muna kerrallaan.
4. Lisää sitten vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda ja suola, pienissä erissä. Varo laittamasta liikaa jauhoja, taikina halkeilee muuten kaulittaessa ja jälkimaku on jauhoinen.
Paista koekakku: tee pieni pipari ja paista 225 asteessa. Jos taikina ei leviä, ei tarvita enempää jauhoja. Jos taikina leviää paljon, lisää vähän jauhoja.
5. Lisää tarvittaessa jauhoja.
6. Anna seistä yön yli (taikina kiinteyty ja tulee paremmaksi).
7. Kauli, leivo ja paista 225 asteessa, n.5-8minuuttia.

Teen aina myös piparitalon sekä useamman ison sydämen, siksi teen taikinan kaksinkertaisena. Pieniä pipareita tuplataikinasta tulee silti useampi kymmenen. Mausteita ja soodaa en ihan tuplaa, muuten kyllä. Jos soodaa on liikaa, se maistuu ikävästi läpi.


Itsetehdyt kaavat :)

tiistai 16. marraskuuta 2010

Riisisuklaat / Murosuklaat


Namia! Suklaalla maku on erilainen, ihan kiva, tummalla kaakaojauheella se perinteinen :)

100 g kookosrasvaa
½ dl tummaa kaakaojauhetta tai 75 g Fazerin sinistä
2 dl tomusokeria
2 tl vaniliinisokeria
7½ dl riisimuroja

Tummaa kaakaojauhetta

1. Sulata kookosrasva kattilassa ja anna sen hieman jäähtyä.
(Jos korvaat kaakaojauheen suklaalla, paloittele suklaa tässä välissä kuuman, sulaneen kookosrasvan sekaan ja sekoita tasaiseksi).
2. Sekoita rasvaan sihdin läpi kaakao, tomusokeri ja vaniliinisokeri.
3. Vatkaa tasaiseksi.
4. Lisää riisimurot.
5. Nostele seoksesta nokareita leivinpaperille tai jaa ne pieniin makeisvuokiin.
(Jos käytit suklaata kaakaojauheen sijaan niin ripottele pinnalle tummaa kaakaojauhetta tuomaan makua).
6. Anna kovettua kylmässä.

Lähde.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Isänpäiväkakku - Mansikkakakku


Tällaisella juhlistettiin tupla-iskää ekaa kertaa :)

Mehevä suklaapohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
8. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
1½ dl maitoa
2 tl vanilijasokeria

Täyte:
5 dl mansikkasosetta
5 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
1 prk Mascarpone-juustoa
(0,5 dl sokeria)

200g mansikoita

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Soseuta mansikat (500g).
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kiehauta n.½dl mansikkasosetta, purista liivatteet ja lisää yksitellen kiehuvaan soseeseen, heiluttele kattilaa jotta seos sekoittuu kunnolla.
5. Liruta liivate-soseseos muun mansikkasoseen sekaan ja sekoita.
6. Sekoita Mascarpone kermavaahtoon.
7. Sekoita liivate-mansikkasose kerma-mascarponevaahtoon. Lisää halutessasi sokeria.
7. Viipaloi puolet mansikoista kostutetun pohjan päälle ja kaada sitten puolet täytteestä mansikoiden päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista.

Mukaelma tästä.

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 tl vanilliinisokeria

En enää käytä vanilijakreemijauhetta vispikerman tai Flora vispin kanssa, tulee ilmakuplia ja pursotukset siten täyteen koloja. Kuohukerman kanssa jauhe tuntuu toimivan.


Tytöt olivat vallan ihania apureita koristeen suhteen, joskin nuorempi olisi mieluummin tarrannut kiinni kakun pintaan kuin painanut siihen kätensä kuvan ;)

torstai 11. marraskuuta 2010

Kermafudge


Nammmmmmm.... :)
Mutta varoitus: aivan hurjan makeita!

3 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 rkl vanilijasokeria
50 g voita

1. Sekoita kerma, sokeri, siirappi ja vanilijasokeri teflonkattilassa.
2. Anna kiehahtaa.
3. Lisää voi.
4. Anna kiehua hiljaa kuplien, kunnes seos sakenee ja lämpötila kohoaa 116 asteeseen. Ellei sinulla ole lämpömittaria, voit tehdä kokeen tiputtamalla muutaman pisaran fudgeseosta kylmään veteen. Jos pisarat jähmettyvät, seos on sopivaa. Itsellä meni tähän vaiheeseen 50min., levy kolmosella enimmäkseen, välillä ja etenkin puolesta välistä eteenpäin nelosella. Tämä oli liian vähän, olisi pitänyt malttaa n.tunti - fudge jäi vähän turhan pehmeäksi.
5. Vatkaa seosta pari minuuttia.
6. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (18 x 18 cm). Nosta jääkaappiin jähmettymään.
7. Leikkaa terävällä, öljytyllä veitsellä 2 x 2 cm kokoisiksi paloiksi.

Säilytä fudgepaloja jääkaapissa.

Mukaelma tästä sekä Yhteishyvän Ruoka-lehden 12/05 vanilija-kolakuutiot -ohjeesta.

Siirapin sijaan voi käyttää hunajaa. Jos haluat lisätä esim. suklaarouhetta (200g hyvä määrä) tai hasselpähkinärouhetta (1½dl hyvä määrä), niin tee se ihan lopuksi, juuri ennen vatkaamista.

Kinuskikakku - Äidin synttärikakku


Äiti toivoi synttäreikseen kinuskikakkua! Olin ihan varma, että haluaa esim. Prinsessakakun koska rakastaa marsipaania mutta osaa se äitee näköjään yllättää :) Mutta voi jee nuo pursotukset.. Tällä kertaa tekosyynä on se, ettei ollut lapsenvahtia.. Ja tosi kaunis kinuski.. Olisi voinut jättää kuvan tietysti laittamattakin..

20hlön kakku
Varma kakkupohja:
4 munaa
1½dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
3/4dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

1. Laita munat hana-kuumaan veteen lämpiämään.
2. Voitele ja korppujauhota vuoka (24cm halkaisija)
3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen.
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa kunnes kakku alkaa irrota reunoilta tai hammastikkuun ei tartu enää taikinaa, tällä vuoalla siihen meni n.35min.

Lähde.

Kostustus:
3 dl maitoa
1½ tl vanilijasokeria

Täyte:
3 dl kuohukermaa
2 tl vanilijasokeria
500 g baananeja viipaloituina
2-3 tl sitruunamehua

1. Vatkaa kerma vahvaksi vaahdoksi.
2. Mausta vanilijasokerilla loppuvaiheessa vatkausta.
3. Levitä kermavaahdosta puolet kostutetun pohjan päälle.
4. Lado puolet banaaniviipaleista kermavaahdon päälle.
5. Valuta sitruunamehua banaaniviipaleiden päälle (jotta ne eivät mustuisi)
6. Toista kohdat 3 - 5 toisen kerroksen kanssa.

Pinta:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
2 tl voita
+
4 dl vispikermaa

1. Sekoita kattilassa kerma ja fariinisokeri.
2. Kiehauta seos.
3. Alenna lämpö keskiteholle ja keitä välillä sekoitellen 15-20 minuuttia. Huom: Tarkkaile kinuskia! Tilanteesta (kinuskin määrä, kattila, hella, säätila,
tähtien asento...) riippuen kinuski voi olla valmista jo 10 minuutissa. Jotta tiedät milloin kinuski on valmista, suorita vesilasitesti: tiputa pieni nokare
kinuskia kylmään veteen. Kaada vesi pois. Kun ehjän nokareen saa nostettua lasin pohjalta pois on kinuski valmista. Tarkat, kuvalliset ohjeet.
4. Ota kattila pois liedeltä.
5. Sekoita voi kinuskin joukkoon oikein tarkkaan (ei liian rajusti).
6. Anna jäähtyä ihan hetki, n. 5 min.
7. Kaada kinuski kakun päälle, vältä valumista reunoille.
8. Anna jäähtyä hetki.
9. Tee kermapursotukset jne. koristelut.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Vadelma-Mascarpone-Daim-kakku


Naapurin tyttö tuli täysi-ikäiseksi :)

Mehevä suklaapohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
8. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
1½ dl maitoa
2 tl vanilijasokeria

Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
½ dl sokeria
2 isoa (56 g) Daim-patukkaa
200 g suomalaisia vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri.
3. Rouhi Daim-patukat ja lisää täytteeseen.
4. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää.
5. Levitä kostutetun pohjan päälle.
6. Painele vadelmat täytteeseen.

Lähteenä Kinuskikissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.

Kreemin levittäminen kakun pinnalle voi olla hankalaa sen paksuudesta johtuen. Voit lämmittää kreemiä varovaisesti mikrossa, jotta seos voin sulamisen myötä hieman pehmenee.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
Marmoroitua marsipaania (n.700g), koristeet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.

torstai 4. marraskuuta 2010

Perinteiset mokkapalat


Hieman muunnellen, mutta ei paljoa :)

Pohja:
200 g voita
1 ½ dl luomu ruokosokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa (käytän muuten aina luomua)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
4. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
5. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
6. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min.

Kuorrutus:
100 g voita
6½ dl tomusokeria
1 dl kahvia (vajaa desi kiehuvaa vettä + 1 tl pikakahvia)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta (van Houten)
2 rkl tavallista kaakaojauhetta (esim. O´boy)

1. Sulata voi kattilassa.
2. Lisää muut aineet
3. Kuumenna liedellä sekoitellen, kunnes seos kiehahtaa.
4. Jäädytä kuorrutetta (vaikka kylmässä vesihauteessa jos on kiirus), kunnes se paksuuntuu. Sekoittele välillä.
5. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita lastalla.
6. Jos kuorrutetta valuu reunojen yli, kaavi sitä takaisin pohjan päälle.
7. Anna jähmettyä ja leikkaa levy paloiksi.
8. Koristele, esim. perinteisesti strösselein tai vaikkapa marsipaanikukkasin :)

Lähteenä Kinuskikissa. Mukaeltu siis tästä :)

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pätkismuffinssit


12-14 kpl isoja, 16-20 kpl pienempiä

1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

1. Leikkaa puolet Pätkis-pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi.
2. Vaahdota voi ja sokeri.
3. Lisää munat yksitellen.
4. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa.
5. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.
6. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla.
7. Paista 225 asteessa 12-15 min.
8. Anna jäähtyä.
- Koristele esimerkiksi kermavaahdolla.

Lähteenä Kinuskikissa.

Hauska variaatio on Kinder-suklaa, patukat on käteviä :)

perjantai 22. lokakuuta 2010

Minttuinen mutakakku


HERKKU!!!

4 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1 dl Marianne crushia

1. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 20-24cm) pohjalle, voitele ja korppujauhota reunat.
2. Sulata suklaa ja voi.
3. Anna hetken jäähtyä.
4. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
5. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen suklaa-voiseos, vehnäjauho+leivinjauhe sekä Marianne crush.
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 200 asteessa 15-20 min. (20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa 20min.) Kakun kuuluu jäädä keskeltä taikinaiseksi.
8. Jäähdytä kakkua ensin huoneenlämmössä ja lopuksi jääkaapissa.
- Tarjoile kakun kanssa kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä sekä halutessasi esim. vadelmia.

Lähteenä Mansikkamäki.

torstai 21. lokakuuta 2010

Sitruuna-mansikka-marenkiherkku


Taikina:
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
3 keltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta (van Houten)
2 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Erottele keltuaiset. Säästä valkuaiset marenkia varten.
3. Sekoita keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
5. Lisää kuiva-aineseos taikinaan muutamassa erässä.
6. Sekoita joukkoon lopuksi maito.
7. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
8. Laita 175 asteiseen uuniin siksi aikaa kun teet marengin (eli n.8-10 minuutiksi).

Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon sokeri muutamassa erässä.
3. Levitä taikinan päälle jättäen 2 cm leviämisvaraa taikinan reunaan nähden.
4. Jatka paistamista 175 asteessa uunin keskitasolla vielä n. 15-25 minuuttia (itse paistoin n.20min).
- Varmista, että pohja on kypsynyt.
- Suojaa marengin pinta tarvittaessa foliolla, mikäli se tummuu liikaa ennen pohjan kypsymistä.
5. Anna jäähtyä (tee sillä aikaa kiisseli)

Kiisseli:
1 ¼ dl sokeria
¼ dl perunajauhoja
2 dl appelsiinimehua
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
1 keltuainen

1. Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot.
2. Sekoita joukkoon appelsiinimehu, sitruunamehu ja keltuainen.
3. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
4. Jäähdytä tarvittaessa kylmää vesihaudetta hyödyntäen.

Lisäksi:
4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

1. Mausta kerma vaniljasokerilla ja vatkaa vaahdoksi.

4 dl mansikkasosetta

Kasaaminen:
1. Leikkaa marenkipohja kahteen osaan. Jos pohja ei meinaa irrota paperista, leikkaa papereineen kahteen osaan ja kumoa - paperi irtoaa helpommin.
2. Aseta toinen puoli tarjoilulautaselle.
3. Levitä päälle mansikkasose, hieman yli puolet kermavaahdosta ja neljäsosa sitruunakiisselistä.
4. Nosta päälle toinen puolikas pohjasta ja levitä loput kermavaahdosta.
5. Levittämisen jälkeen voit kuvioida kerman pinnan painelemalla siihen aaltomaista pintaa pyöreäpäisellä veitsellä vuorotellen vastakkaisiin suuntiin.
6. Valuta päälle kiisseliä lusikalla tai pursotuspussin avulla.
7. Koristele halutessasi marengeilla ja sitruunamelissan lehdillä.
8. Tarjoile mielellään mahdollisimman pian.

Lähteenä Kinuskikissa. Hieman mukailtu versio :)

lauantai 16. lokakuuta 2010

Tilauskoriste: Pojan ristiäiset


Ai että sitten rakastan tehdä näitä!
Parhaan ystäväni poika sai tänään nimen, kakun teki kaverini äiti, mutta sain kunnian tehdä koristeen <3

Fantasiapikkuleivät


Aivan mielettömän hyvänmakuisia! Koristeluihin en jaksanut panostaa tällä kertaa.
(ja kuvasta näkee hyvin eron kun pikkuleivät ovat olleet uunissa 6min. versus 8min. ;)

n.65kpl
2 1/2 dl sokeria
1 3/4 dl voita
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
1 tl vanilijasokeria
(1 tl manteliaromia)
7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

1. Vatkaa voita hetki pehmeäksi.
2. Lisää sokeri, muna, kerma ja vanilijasokeri (ja manteliaromi jos laitat sitä) vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää jauhoihin (n.6dl) leivinjauhe ja suola.
4. Lisää jauhoseos taikinaan.
5. Lisää jauhoja, kunnes taikina kiinteytyy ja alkaa olla yhtenäinen.
6. Sekoita taikina pehmeäksi taikinaksi.
7. Peitä kulho ja anna olla jääkaapissa 1-2 tuntia tai kunnes taikina on kovettunut (vaikka yön yli, tosin silloin laita taikinaan vain n.6dl jauhoja ja loput n.1½dl vasta ennen leipomista).
8. Kaaviloi taikina 1/2 cm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita.
9. Ripottele päälle halutessasi hienoa sokeria.
10. Paista pikkuleipiä 4-6 minuuttia 200 asteessa, kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat.
11. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

Lähde.

Pikeeri:
½ dl valkuaista
3 dl tomusokeria
5 tippaa sitruunamehua/tiivistettä tai etikkaa

1. Vatkaa valkuaista ja 2 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sitruunamehu/etikka ja loput tomusokerista.
3. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
4. Värjää halutessasi pasta-, tomu- tai apteekin jauheväreillä.

Lähde.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Sitrus-marenkiherkku


NAMMAISKIS!!

Taikina:
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
3 keltuaista
2¼ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Erottele keltuaiset. Säästä valkuaiset marenkia varten.
3. Sekoita keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
5. Lisää kuiva-aineseos taikinaan muutamassa erässä.
6. Sekoita joukkoon lopuksi maito.
7. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
8. Laita 175 asteiseen uuniin siksi aikaa kun teet marengin.

Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon sokeri muutamassa erässä.
3. Levitä taikinan päälle jättäen 2 cm leviämisvaraa taikinan reunaan nähden.
4. Jatka paistamista 175 asteessa uunin keskitasolla vielä n. 15-25 minuuttia.
- Varmista, että pohja on kypsynyt.
- Suojaa marengin pinta tarvittaessa foliolla, mikäli se tummuu liikaa ennen pohjan kypsymistä.
5. Anna jäähtyä (tee sillä aikaa kiisseli)

Kiisseli:
1 ¼ dl sokeria
¼ dl perunajauhoja
2 dl appelsiinimehua
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
1 keltuainen

1. Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot.
2. Sekoita joukkoon appelsiinimehu, sitruunamehu ja keltuainen.
3. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
4. Jäähdytä tarvittaessa kylmää vesihaudetta hyödyntäen.

Lisäksi:
6 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria

1. Mausta kerma vaniljasokerilla ja vatkaa vaahdoksi.

Kasaaminen:
1. Leikkaa marenkipohja kahteen osaan. Jos pohja ei meinaa irrota paperista, leikkaa papereineen kahteen osaan ja kumoa - paperi irtoaa helpommin.
2. Aseta toinen puoli tarjoilulautaselle.
3. Levitä päälle puolet kermavaahdosta ja hieman yli puolet kiisselistä.
4. Nosta päälle toinen puolikas pohjasta ja levitä loput kermavaahdosta.
5. Levittämisen jälkeen voit kuvioida kerman pinnan painelemalla siihen aaltomaista pintaa pyöreäpäisellä veitsellä vuorotellen vastakkaisiin suuntiin.
6. Valuta päälle kiisseliä lusikalla tai pursotuspussin avulla.
7. Koristele marengeilla ja sitruunamelissan lehdillä.
8. Tarjoile mielellään mahdollisimman pian.

Lähteenä Kinuskikissa. Hieman mukailtu versio :)

tiistai 5. lokakuuta 2010

Syyskakku: Mascarpone-Marianne


Saksan-siskoni tuli Suomenreissullaan meillekin käymään, tarjolla oli mm. tällaista kakkua :)

n.20 hengelle

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
7. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
3 dl maitoa
1½tl vanilijasokeria

Täyte:
1 prk Mascarponejuustoa
7 dl Danonen mansikkajogurttia
1 pss Marianne Crushia
4 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Vatkaa Mascarponejuustoa vähän notkeammaksi, lisää pian jogurtti.
3. Lisää seokseen Marianne Crush.
4. Lämmitä tyhjä kattila liedellä ja tiputtele sinne liivatelehdet niitä puristamatta (!) samalla koko ajan kattilaa heilutellen kuuman levyn päällä.
5. Liruta liivateseos täytteen sekaan koko ajan vatkaten (hitaasti).
6. Kostuta, täytä ja kasaa kakku :)

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 rkl vanilijakreemijauhetta
n. ½ dl kaakaojauhetta

(jäi yli jonkin verran, olisi varmaan riittänyt 4 dl vispikermaa)


Vielä koristeet, oli hieman tuota helmiäistomua ;)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Mansikkakermakakku


Sukulaistyttö sai kaksoset, ja minä sain kunnian tehdä kakut :)
Tässä poikakakku, 20hlöä.

Pohja:
6 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.
3. Siivilöi jauhot vaahtoon.
4. Sekoita varoen tasaiseksi (itse käytän yleiskonetta, hitaimmalla teholla).
5. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 3 litran vuokaan (itse käytin 26cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa).
6. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 35min.
7. Anna jäähtyä ja kumoa.

Kostutus:
3-4 dl maitoa
2 tl vanilijsokeria

Täyte:
5 dl mansikkasosetta
4 liivatelehteä
5 dl vispikermaa

500g banaania

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Soseuta mansikat (500g)
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kiehauta n.½dl mansikkasosetta, purista liivatteet ja lisää yksitellen kiehuvaan soseeseen, heiluttele kattilaa jotta seos sekoittuu kunnolla.
5. Liruta liivate-soseseos muun mansikkasoseen sekaan ja sekoita.
6. Sekoita liivate-mansikkasose kermavaahtoon.
7. Viipaloi puolet banaaneista kostutetun pohjan päälle ja kaada sitten puolet täytteestä banaaniviipaleidenn päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista.

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 rkl vanilijakreemijauhetta
Sinistä pastaväriä

1. Ala vatkata kermaa.
2. Lisää vanilijakreemijauhe vatkauksen loppuvaiheessa.
3. Lisää väri tarpeeksi ajoissa, jottei vaahdosta tule liian kovaa.
4. Pursottele.


Koriste :)

Mansikkakermakakku


Sukulaistyttö sai kaksoset, ja minä sain kunnian tehdä kakut :)
Tässä tyttökakku, 20hlöä.

Pohja:
6 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.
3. Siivilöi jauhot vaahtoon.
4. Sekoita varoen tasaiseksi (itse käytän yleiskonetta, hitaimmalla teholla).
5. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 3 litran vuokaan (itse käytin 26cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa).
6. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 35min.
7. Anna jäähtyä ja kumoa.

Kostutus:
3-4 dl maitoa
2 tl vanilijsokeria

Täyte:
5 dl mansikkasosetta
4 liivatelehteä
5 dl vispikermaa

500g banaania

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Soseuta mansikat (500g)
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kiehauta n.½dl mansikkasosetta, purista liivatteet ja lisää yksitellen kiehuvaan soseeseen, heiluttele kattilaa jotta seos sekoittuu kunnolla.
5. Liruta liivate-soseseos muun mansikkasoseen sekaan ja sekoita.
6. Sekoita liivate-mansikkasose kermavaahtoon.
7. Viipaloi puolet banaaneista kostutetun pohjan päälle ja kaada sitten puolet täytteestä banaaniviipaleidenn päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista.

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 rkl vanilijakreemijauhetta
Punaista pastaväriä

1. Ala vatkata kermaa.
2. Lisää vanilijakreemijauhe vatkauksen loppuvaiheessa.
3. Lisää väri tarpeeksi ajoissa, jottei vaahdosta tule liian kovaa.
4. Pursottele.


Koriste :)

perjantai 24. syyskuuta 2010

New York Cheesecake


Aivan mielettömän hyvää!!

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100 g voita
½ tl kanelia

1. Sulata voi.
2. Murskaa keksit.
3. Sekoita keksinmurujen sekaan voisula ja kaneli.
4. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohjalle ja voitele reunat.
5. Painele muruseos vuoan pohjalle ja reunoille.
6. Laita jääkaappiin jähmettymään siksiaikaa kun valmistat täytteen.

Täyte:
600g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
2½ dl sokeria
3 kananmunaa
1 rkl raastettua limetinkuorta
2 tl vanilijasoeria
200g ranskankermaa

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
2. Vatkaa tuorejuustoa vatkaimella noin minuutti.
3. Sekoita joukkoon sokeri ja jatka vatkaamista hetki.
4. Lisää munat seokseen yksitellen vatkaten.
5. Lisää kuoriraaste, vanilijasokeri ja ranskankerma.
6. Kaada seos pohjan päälle ja paista uunissa n.45min.
7. Katkaise uunista virta ja anna kakun kypsyä jälkilämmössä, uuninluukku hieman raollaan n.tunti.

Päällinen:
200g ranskankermaa
2 rkl sokeria
2 tl limettimehua

1. Sekoita päällisen aineet keskenään.
2. Levitä seos kakun päälle.
3. Laita päälle kelmu ja nosta jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

Vadelmahilloke:
2 dl vadelmahilloa
2 rkl vettä
200 g vadelmia

1. Mittaa hillo ja vesi kattilaan
2. Anna hautua miedolla lämmöllä n.5min. tai kunnes hillo muuttuu juoksevammaksi.
3. Siivilöi seos ja laita se takaisin kattilaan.
4. Lisää joukkoon vadelmat.
5. Kääntele seosta kevyesti.

NAUTI!!

Lähde: Gloria-lehti, lokakuu 2010 (s. 104)

lauantai 18. syyskuuta 2010

Marianne crush - mansikkakakku


Nuoruudenystävän pojan ristiäisiin tilattiin kakut 30-35 hengelle, tässä toinen 20 henkilön kakku :)

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
7. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
1½-2 dl maitoa
1 tl vanilijasokeria

Täyte:
3 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
1 prk Mascarponea
1 pss Marianne Crushia

5 dl mansikkasosetta
5 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet 3kpl ja 5kpl eri lautasille kylmään veteen.
2. Vaahdota kerma.
3. Sekoita vaahtoon Mascarponejuusto ja Marianne Crush.
4. Laita pieni kattila hellalle ja lämpö päälle, nosta liivatteet (3kpl) yksitellen vedestä puristamatta niitä ja sulata kattilassa.
5. Liruta liivateliemi muuhun täytteeseen.
6. Kiehauta pieni määrä mansikkasosetta, sulata liivatteet (5kpl) siihen.
7. Yhdistä liivateseos ja loppu mansikkasose.
8. Levitä pohjien päälle, ensin mascarpone-täytettä, sitten mansikkasosetta.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä
½ tl piparminttuaromia

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
4. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
5. Levitä täyten & hyydytetyn kakun päälle ennen pintamassan laittoa.

Lähtenä Kinuskikissa.

Pinta:
300 g vaahtokarkkeja
6 – 8 ¼ dl (360-500 g) tomusokeria
2 rkl vettä

1. Sihtaa kulhoon 4 dl tomusokeria.
2. Öljyä toinen, mikronkestävä kulho ja laita siihen vaahtokarkit.
3. Lisää vaahtokarkkien sekaan 2 rkl vettä.
4. Kuumenna vaahtokarkkeja mikroaaltouunissa n.30 sekunnin välein sekoittaen yhteensä n. 2 min, kunnes karkit ovat sulaneet yhtenäiseksi massaksi.
5. Mikäli haluat värjätä taikinaa, se kannattaa tehdä tässä vaiheessa.
6. Kaada vaahtismassa kulhoon tomusokerin päälle.
7. Öljyä kätesi ja vaivaa massa sekaisin tomusokerin kanssa. Massa voi olla aluksi hyvin kuumaa, joten odota tarvittaessa hetki!
8. Sihtaa joukkoon vähitellen loput tomusokerista. Taikina on valmista viimeistään silloin, kun tomusokerin vaivaaminen taikinan sisään muuttuu työlääksi tai taikina irtoaa kulhon reunoista. Hyvä taikina on pehmeää ja joustavaa, mutta kuitenkin sen verran kiinteää, että kauliminen onnistuu.
9. Kääri valmis taikina kaksinkertaiseen kelmuun ja säilytä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Taikina säilyy käyttökelpoisena pari viikkoa.
10. Kauli tomusokeria apuna käyttäen 2-3 mm paksuksi levyksi ja nosta kermavaahdolla tai sokerikreemillä kuorrutetun kakun päälle. Tasoita pinta päältä ja sivuilta. Leikkaa ylimääräinen kaistale pois veitsellä painaen.

Taikinaa työstäessäsi (esim. kaulintavaiheessa) saatat havaita, että se pakkaa vetäytymään takaisinpäin. Tätä voit ehkäistä pehmentämällä taikinaa hetken mikrossa

Lähteenä Kinuskikissa.

Minttu-valkosuklaakakku


Nuoruudenystävän pojan ristiäisiin tilattiin kakut 30-35 hengelle, tässä ensimmäinen 20 henkilön kakku :)

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
7. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
1½-2 dl maitoa
1 tl vanilijasokeria

Täyte:
5 dl vispikermaa
200 g valkosuklaata
1 tl piparminttuaromia 1 tl
200 g Philadelphia-tuorejuustoa

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
3. Sekoita valkosuklaa kermavaahdon joukkoon.
4. Kaada vuokaan kostutetun pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa.

Lähteenä Kinuskikissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä
½ tl piparminttuaromia

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
4. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
5. Levitä täyten & hyydytetyn kakun päälle ennen pintamassan laittoa.

Lähtenä Kinuskikissa.

Pinta:
300 g vaahtokarkkeja
6 – 8 ¼ dl (360-500 g) tomusokeria
2 rkl vettä

1. Sihtaa kulhoon 4 dl tomusokeria.
2. Öljyä toinen, mikronkestävä kulho ja laita siihen vaahtokarkit.
3. Lisää vaahtokarkkien sekaan 2 rkl vettä.
4. Kuumenna vaahtokarkkeja mikroaaltouunissa n.30 sekunnin välein sekoittaen yhteensä n. 2 min, kunnes karkit ovat sulaneet yhtenäiseksi massaksi.
5. Mikäli haluat värjätä taikinaa, se kannattaa tehdä tässä vaiheessa.
6. Kaada vaahtismassa kulhoon tomusokerin päälle.
7. Öljyä kätesi ja vaivaa massa sekaisin tomusokerin kanssa. Massa voi olla aluksi hyvin kuumaa, joten odota tarvittaessa hetki!
8. Sihtaa joukkoon vähitellen loput tomusokerista. Taikina on valmista viimeistään silloin, kun tomusokerin vaivaaminen taikinan sisään muuttuu työlääksi tai taikina irtoaa kulhon reunoista. Hyvä taikina on pehmeää ja joustavaa, mutta kuitenkin sen verran kiinteää, että kauliminen onnistuu.
9. Kääri valmis taikina kaksinkertaiseen kelmuun ja säilytä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Taikina säilyy käyttökelpoisena pari viikkoa.
10. Kauli tomusokeria apuna käyttäen 2-3 mm paksuksi levyksi ja nosta kermavaahdolla tai sokerikreemillä kuorrutetun kakun päälle. Tasoita pinta päältä ja sivuilta. Leikkaa ylimääräinen kaistale pois veitsellä painaen.

Taikinaa työstäessäsi (esim. kaulintavaiheessa) saatat havaita, että se pakkaa vetäytymään takaisinpäin. Tätä voit ehkäistä pehmentämällä taikinaa hetken mikrossa

Lähteenä Kinuskikissa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Norjalainen porkkanakakku


Ohjeessa puhutaan kupeista, yleisesti 1 kuppi = n.1,5-2dl. Itse tein niin, että 1 kuppi = 1,5dl.

Pohja:
4 munaa
2 kuppia sokeria
2 kuppia vehnäjauhoja
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 kuppi ruokaöljyä
2-3 kuppia porkkanaraastetta

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivaahtoon.
3. Lisää öljy ja porkkanaraaste.
4. Paista 140 asteessa 80min. uunin keskiosassa. HUOM: Itse laitoin taikinan korkeareunaiselle pellille, joten paistoin siksi vain 60min.

Päällinen:
50g voita
125g (2dl) tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rs Philadelphia-tuorejuustoa (pieni rasia, 125g)

1. Vatkaa pehmeä voi, tomusokeri ja vanilijasokeri valkoiseksi vaahdoksi.
2. Lisää vaahtoon tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. HUOM: Itselläni jääkaapissa ei ollutkaan Philadelphiaa, joten laitoin pienen purkin (150g) ranskankermaa ja vähän enemmän tomusokeria, hyvää tuli :)
3. Levitä päällinen jäähtyneen pohjan päälle.
HUOM: Jos teet pellillisen kuten minä, kannattaa tuplata päällinen!

Kiitos ystävälleni Johannalle ohjeesta <3

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Omenapiirakka vanilija-Mascarpone-täytteellä


Pohja:
150 g voita
1 ¼ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää muna.
3. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan.
4. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
1 ½ dl maitoa
1 ps vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (Blå Band)
250 g mascarponejuustoa

1. Mittaa maito kulhoon ja lisää vispilällä sekoittaen vaniljakastikejauhe.
2. Anna jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa.
3. Sekoita joukkoon mascarponejuusto.
4. Levitä täyte pohjan päälle.

Pinta:
400 g omenoita
1 ½ rkl siirappia

1. Kuori omenat ja poista omenankodat.
2. Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi.
3. Asettele lohkot limittäin täytteen päälle.
4. Valuta omenoiden päälle siirappia.
5. Paista 200 asteessa 45 minuuttia.
6. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hieman väriä.

Lähteenä Kinuskikissa.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Rotinakakku, lakkaunelma


Paras ystäväni sai pojan, vein rotinakakun <3

15hlön kakku
Varma kakkupohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Laita munat hana-kuumaan veteen lämpiämään.
2. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24cm)
3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen.
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa kunnes kakku alkaa irota reunoilta tai hammastikkuun ei tartu enää taikinaa, itselläni meni tähän n.30min.

Lähde.

Kostutus:
3-4 dl lakkavettä (ota talteen astioista joita käytät lakkojen paseeraamiseen, huuhtele paseeratuista lakoista jne.)

Täyte:
3 dl vispikermaa
5 dl paseerattua lakkaa (1l lakkaa)
2 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
3 rkl sokeria
5 liivatelehteä
2 rkl lakkavettä

1. Paseeraa 1l lakkoja (eli survo siivilän läpi)
2. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
3. Vatkaa kerma vahvaksi vaahdoksi.
4. Lisää vanilijakastike vaahtoon.
5. Lisää lakkasose täytteeseen.
6. Mausta sokerilla.
7. Kiehauta lakkavesi ja lisää liivatteet yksitellen kiehuvaan veteen, purista vain kevyesti. Heiluttele kattilaa, niin liivatelehti sulaa tasaisesti.
8. Liruta liivateseos koko ajan hitaasti sekoittaen täytteeseen.

Pinta:
2-3 dl vispikermaa

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kinuskikakku


Sukulaistytön miehen synttäreille. Kiitos Tarulle kuvasta! Hienosti osasit asetella koristeet :)

15hlön kakku
Varma kakkupohja:
4 munaa
1½dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
3/4dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

1. Laita munat hana-kuumaan veteen lämpiämään.
2. Voitele ja korppujauhota vuoka (tähän kyseiseen kakkuun käytin halkaisijaltaan 20cm vuokaa koska halusin korkean kakun, pohja tulikin leikattua viiteen osaan)
3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti sekoittaen.
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa kunnes kakku alkaa irota reunoilta tai hammastikkuun ei tartu enää taikinaa, tällä pienellä vuoalla siihen meni n.35min.
Kakku kohosi reilusti vuoan reunojen yli.

Lähde.

Kostustus:
3 dl maitoa
1½ tl vanilijasokeria

Täyte:
4 dl kuohukermaa
5 dl survottua mansikkaa
5 liivatelehteä
1-2 rkl sokeria

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vahvaksi vaahdoksi.
3. Lisää survotut mansikat vaahtoon.
4. Mausta sokerilla.
5. Kiehauta pieni tilkka mansikkasose-vettä (eli vaikkapa huuhtele soselautasta ja laita siitä vähän vettä kattilaan).
6. Lisää liivatteet yksitellen kiehuvaan veteen, purista kevyesti ensin, heiluttele kattilaa, niin liivatelehti sulaa tasaisesti.
7. Liruta liivateseos koko ajan hitaasti sekoittaen mansikkakermavaahtoon.

Pinta:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
2 tl voita
+
3 dl vispikermaa

1. Sekoita kattilassa kerma ja fariinisokeri.
2. Kiehauta seos.
3. Alenna lämpö keskiteholle ja keitä välillä sekoitellen 15-20 minuuttia. Huom: Tarkkaile kinuskia! Tilanteesta (kinuskin määrä, kattila, hella, säätila,
tähtien asento...) riippuen kinuski voi olla valmista jo 10 minuutissa. Jotta tiedät milloin kinuski on valmista, suorita vesilasitesti: tiputa pieni nokare
kinuskia kylmään veteen. Kaada vesi pois. Kun ehjän nokareen saa nostettua lasin pohjalta pois on kinuski valmista. Tarkat, kuvalliset ohjeet.
4. Ota kattila pois liedeltä.
5. Sekoita voi kinuskin joukkoon oikein tarkkaan (ei liian rajusti).
6. Anna jäähtyä ihan hetki, n. 5 min.
7. Kaada kinuski kakun päälle. Eli kostuta, täytä ja kokoa kakku valmiiksi ennen kinuskin tekoa.
8. Anna jäähtyä hetki.
9. Tee kermapursotukset jne. koristelut.


Koristeet. Juhlat siis ovat tänään, mutta toimitin kakun eilen, en viitsinyt laittaa koristeita sulamaan ja turhimaan ;)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Cookie Pops


Makeita namupaloja, joita olen kuolannut mm. Mansikkamäessä :)

175 g Domino-keksejä
n.100 g Mascarpone-tuorejuustoa
n. 200 g valkosuklaata (Panda)
tilkka minttuaromia
nonparelleja

1. Kaavi Dominoista täyte irti.
2. Hienonna Dominoiden keksit.
3. Sekoita Dominojen täytteet Mascarponen joukkoon.
4. Lisää seokseen hienonnettu keksimurska ja aromi.
5. Muotoile seoksesta pienen lihapullan kokoisia palloja ja nosta ne jääkaappiin jähmettymään.
6. Sulata valkosuklaa vesihauteessa.
7. Dippaa palloja valkosuklaaseen, kannattaa ottaa pallo haarukkaan ja lusikalla auttaa että saa suklaata joka puolelle.
8. Laita suklainen pallo toisen haarukan avittamana leivinpaperille.
9. Koristele nonparellein.
10. Nosta jääkaappin jähmettymään yön yli.

Mukaelma tästä.

lauantai 4. syyskuuta 2010

60v.-kakku


Koriste taisi olla pääosassa tällä kertaa :)

Pohja:
180 g digestive-keksejä
75 g voita
1 ½ rkl ruokosokeria

1. Voitele vuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi.
2. Hienonna digestivet tehosekoittimella tai kaulimella.
3. Sulata voi ja lisää keksimurut ja ruokosokeri joukkoon.
4. Painele keksiseos vuoan pohjalle.

Mukaelma tästä.

Täyte:
5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
400 g Mascarpone-juustoa
75 g Tutti Frutti Crushia
2 rkl sokeria
½ dl sitruunamehua

1. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Lisää joukkoon Mascarpone-juusto ja sokeri.
4. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen.
5. Kaada täyte vuokaan.
6. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia

Lähteenä Kinuskikissa.

Kiille:
3 liivatelehteä
3 dl appelsiinimehua (n. 3 appelsiinia)
½ dl sitruunamehua
1 rkl sokeria

1. Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan.
2. Purista appelsiineista mehu. Lisää sitruunamehuun.
3. Mittaa kattilaan 1 dl appelsiini-sitruunamehua ja sokeri. Kiehauta.
4. Sulata joukkoon liivatelehdet.
5. Yhdistä kuuma liivateseos mehun kanssa ja anna jäähtyä haaleaksi. Kaada täytteen päälle.
6. Anna hyytyä jääkaapissa 3 tuntia.
7. Irrota reunus ja laita tarjolle.

Lähteenä Kirsi-Maria.


Kakku on vielä vuoassa, annoin nimittäin varuiksi vuoan mukaan, saa olla siinä huomiseen jolloin juhlatkin ovat. Piti silti kuva laittaa ;)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Leppäkerttukakku


Heh, "jouduin" leipomaan kakun lohdutuksesi kun tytöt on nuhaisia, eikä päästä viikonlopun kolmille synttärijuhlille herkuttelemaan - voitte siis miettiä ketä tämä kakku eniten lohduttaa ;)

Mehevä suklaakakkupohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään (jätä vehnäjauhot erilleen).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen, vatkaa kunnolla! Munat kannattaa lämmittää hana-kuumassa vedessä ennen käyttöä.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja.
6. Sekoita taikinaan vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.
9. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Kostutus:
1dl maitoa
1tl vanilijasokeria

Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
5 dl vispikermaa
2 prk vanilijarahkaa (á 200g, Valio)
1 pss Marianne Crushia
3 dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Lisää rahkat vaahtoon.
3. Lisää Marianne Crush seokseen.
4. Levitä kostutetun pohjan päälle.
5. Painele vadelmat täytteeseen.
6. Anna jäähtyä hetki jääkaapissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
6. Levitä kakun päälle marsipaanin tms. kuorrutteen alle.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
Punainen osa marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta (marsipaania 250g pötkö, sokerimassaa arviolta vähän alle 100g), mustat ja valkoiset sokerimassaa (mustaa meni reilut 100g).

maanantai 30. elokuuta 2010

Apple Pie


Heh, tuttipullo on kuin hehkulamppu, vauvan jalkapohjasta ei oikein ota selkoa, hevonen näyttää biisonihärältä, neilikka hieman venkuralta ja tuo viimeinen on Mikin naama :D

Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
¼ tl suolaa
150 g voita
½ dl vettä

1. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa.
2. Paloittele joukkoon voi. Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää joukkoon nopeasti sekoittaen vesi.
3. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.

Täyte:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
¾ dl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua

1. Kuori omenat ja poista omenankodat.
2. Leikkaa lohkoiksi ja halkaise lohkot kahtia.
3. Sekoita omenoiden joukkoon fariini- ja vaniljasokeri, kaneli, perunajauhot ja sitruunamehu.

Voiteluun:
1 muna
Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

1. Voitele piirakkavuoka.
2. Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi.
3. Nosta taikina vuokaan ja tasoittele reunat.
4. Kaada omenaseos vuokaan.
5. Kauli loput taikinasta leivinpaperin päällä vuoan halkaisijan kokoiseksi levyksi.
6. Leikkaa levyyn aukkoja veitsellä tai tee muotilla kuvioita.
7. Kippaa taikinalevy leivinpaperin avulla vuoan päälle.
8. Painele reunat kiinni pohjataikinaan ja asettele kuviot siististi.
9. Pyyhi pullasudilla mahdolliset jauhot taikinan päältä.
10. Voitele taikinakansi munalla.
11. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 60 minuuttia.
12. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hennosti väriä.

Kopsattu Kinuskikissalta.

lauantai 28. elokuuta 2010

Amerikan mummon omenapai


TAIVAALLISEN hyvää. Olen tämän ohjeen ottanut talteen jostain naistenlehdestä reilut 15v. sitten, ja tehnyt moooonta kertaa. Ohje on selvästi Valion mainos ;)

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl vettä

1. Sekoita keskenään pehmeä voi, jauhota ja sokeri, käsin helpointa.
2. Lisää kylmä vesi ja sekoita/vaivaa taikina tasaiseksi.
3. Painele 2/3 taikinasata voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille (halkaisija 25cm).
4. Laita loppu taikina kylmään.

Täyte:
4 (650g) omenaa
1 tl kanelia

1 prk (250g) maitorahkaa
2 munaa
1 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokreia

1. Kuori ja lohko omenat
2. Levitä omenalohkot pohjan päälle ja mausta kanelilla.
3. Sekoita maitorahka, kerma ja munat keskenään.
4. Lisää sokerit.
5. Kaada seos omenalohkojen päälle.
6. Kauli loppu taikina kanneksi ja nosta täytteen päälle.
7. Sulje reunat haarukalla.
8. Voitele munalla.
9. pistele haarukalla tai ota pienellä muotilla kannesta kuvioita.
10. Kypsennä 200 asteessa, n. 40min.
11. Tarjoile vanilijajäätelön ja/tai kermavaahdon kanssa.

HUOM: Tämä siis perusohje. Itse olen aina käyttänyt hitusen laakeampaa vuokaa ja koska tuo täyte on mahtava herkku, olen vähän muuttanut ohjetta. Taikinan olen tehnyt 1½-kertaisena, näin saa kivasti kannenkin tehtyä - teen sen aina muuten palapelinä, ei ole mun juttu kaulia sievää kantta ;) Taikina on ihana pehmeä ja sitä saa muokattua ilmassa roikottaen. Omenoita olen laittanut ehkä 50-100g enemmän. Täytteen tein tänään tuplana, mutta rahkapurkeissahan on nykyään 200g ja munia laitoin 3 (ettei tule liikaa, olivat vielä isojakin), 1½-kertainen tulee yleensä tehtyä. Paistaminen 200 astetta, n.50min.

Parasta tulee kotimaisista omenoista, mutta hyvää tämä on ulkomaisistakin!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Elonkorjuukakku: vadelma-vanilija-täytekakku


Ystävää ilahduttamaan :)
Huom: Paistoin pohjan 20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, leikkasin kuuteen osaan ja käytin puolet tähän kakkuun ja puolet alla olevaan kakkuun. Kokosin tämän kyseisen kakun 20cm vuokaan. Myös täytettä on hurja määrä, siitäkin tuli siis näihin kumpaakin mainittuun kakkuun! Samoin kreemistä.

Mehevä suklaakakkupohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään (jätä vehnäjauhot erilleen).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen, vatkaa kunnolla! Munat kannattaa lämmittää hana-kuumassa vedessä ennen käyttöä.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja.
6. Sekoita taikinaan vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. (20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa n.60-65min! Kohoaa komiasti yli vuoan ;)
9. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Kostutus:
1dl maitoa
1tl vanilijasokeria

Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
5 dl vispikermaa
2 prk vanilija rahkavalmistetta (á 200g, Sunnuntai)
1 pss Marianne Crushia
3 dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Lisää rahkavalmiste vaahtoon.
3. Lisää Marianne Crush seokseen.
4. Levitä kostutetun pohjan päälle.
5. Painele vadelmat täytteeseen.
6. Anna jäähtyä hetki jääkaapissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
6. Levitä kakun päälle marsipaanin tms. kuorrutteen alle.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
250-300g marsipaania

Hääpäiväkakku: vadelma-vanilija-täytekakku


Huom: Paistoin pohjan 20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, leikkasin kuuteen osaan ja käytin puolet tähän kakkuun ja puolet yllä olevaan kakkuun. Kokosin tämän kyseisen kakun pyöreään maljaan. Myös täytettä on hurja määrä, siitäkin tuli siis näihin kumpaakin mainittuun kakkuun! Samoin kreemistä.

Huomenna siis vietämme 4v-hääpäivää :)

Mehevä suklaakakkupohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään (jätä vehnäjauhot erilleen).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen, vatkaa kunnolla! Munat kannattaa lämmittää hana-kuumassa vedessä ennen käyttöä.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja.
6. Sekoita taikinaan vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. (20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa n.60-65min! Kohoaa komiasti yli vuoan ;)
9. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Kostutus:
1dl maitoa
1tl vanilijasokeria

Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
5 dl vispikermaa
2 prk vanilija rahkavalmistetta (á 200g, Sunnuntai)
1 pss Marianne Crushia
3 dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Lisää rahkavalmiste vaahtoon.
3. Lisää Marianne Crush seokseen.
4. Levitä kostutetun pohjan päälle.
5. Painele vadelmat täytteeseen.
6. Anna jäähtyä hetki jääkaapissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
6. Levitä kakun päälle marsipaanin tms. kuorrutteen alle.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
250-300g marsipaania

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Brita-torttu


Tai oikeastaan Reetta-torttu koska nuorimmaisemme täytti eilen ½vuotta ja tämä on ainakin täyttämisen puolesta muuta kuin tavis-brita ;)

1 pellillinen

Pohja:
150 g voita
1,25 dl sokeria
t l vaniljasokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
20 ml sitruunan mehua
1,75 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Erottele valkuaiset keltuaisista.
3. Lisää keltuaiset vatkaten vaahtoon.
4. Lisää maito, mehu ja keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen seokseen.
5. Levitä taikina öljytylle leivinpaperille.

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen.
2. Levitä marenki pohjan päälle kauniin aaltoilevaksi.
3. Paista 175 asteessa n.20 minuuttia kunnes marenki saa kauniin ruskean pinnan.
4. Anna jäähtyä.

Täyte:
5 dl kermaa
3 isoa Daim-patukkaa
sokeria maun mukaan

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Rouhi suklaa pieniksi muruiksi ja sekoita vaahtoon.
3. Tarkista maku.

Kasaaminen:
Lemon Curdia
vadelmia

1. Leikkaa pohja kolmeen osaan.
2. Levitä alimman pohjan päälle Lemon Curdia, osa täytteestä ja vadelmia.
3. Nosta päälle seuraava levy ja täytä kuten alempi.
4. Nosta kanneksi viimeinen levy ja koristele.

Mukaelma tästä.

perjantai 20. elokuuta 2010

Nopea ja herrrkullinen mutakakku


NAM :)

150 g voita
3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
2 munaa

1. Sulata voi, anna jäähtyä.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa munien rakenne rikki ja yhdistä voihin.
4. Kääntele kuivat aineet seokseen ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (TAI voit myös laittaa esim. lasivuokaan leivinpaperin ja kaataa taikinan siihen).
5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
6. Tarjoa jäätelön ja/tai kermavaahdon kanssa, hyvää niin tuoreeltaan kuin jääkaapista otettunakin.

Bongattu täältä.