perjantai 3. syyskuuta 2010

Leppäkerttukakku


Heh, "jouduin" leipomaan kakun lohdutuksesi kun tytöt on nuhaisia, eikä päästä viikonlopun kolmille synttärijuhlille herkuttelemaan - voitte siis miettiä ketä tämä kakku eniten lohduttaa ;)

Mehevä suklaakakkupohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään (jätä vehnäjauhot erilleen).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen, vatkaa kunnolla! Munat kannattaa lämmittää hana-kuumassa vedessä ennen käyttöä.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja.
6. Sekoita taikinaan vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.
9. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Kostutus:
1dl maitoa
1tl vanilijasokeria

Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
5 dl vispikermaa
2 prk vanilijarahkaa (á 200g, Valio)
1 pss Marianne Crushia
3 dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Lisää rahkat vaahtoon.
3. Lisää Marianne Crush seokseen.
4. Levitä kostutetun pohjan päälle.
5. Painele vadelmat täytteeseen.
6. Anna jäähtyä hetki jääkaapissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
6. Levitä kakun päälle marsipaanin tms. kuorrutteen alle.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
Punainen osa marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta (marsipaania 250g pötkö, sokerimassaa arviolta vähän alle 100g), mustat ja valkoiset sokerimassaa (mustaa meni reilut 100g).

3 kommenttia:

  1. Ihanan pirtsakka leppis!
    Tottahan sitä kaikki tarvii jotain piristystä kipeänä ollessaan! Varsinkin jos noin monet juhlat menee ohi suun... Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Ihana :) Juuri eilen tein muffinssitaikinasta pikkuleppikset :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos! :)
    Onneksi aika nopsasti parantuvaa, perusnuhasettiä. Päästään ehkä jo rääppiäisiin :)

    Haa, täytyy käydä kurkkaamassa leppismuffinssit!

    VastaaPoista