maanantai 30. elokuuta 2010

Apple Pie


Heh, tuttipullo on kuin hehkulamppu, vauvan jalkapohjasta ei oikein ota selkoa, hevonen näyttää biisonihärältä, neilikka hieman venkuralta ja tuo viimeinen on Mikin naama :D

Pohja:
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
¼ tl suolaa
150 g voita
½ dl vettä

1. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa.
2. Paloittele joukkoon voi. Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää joukkoon nopeasti sekoittaen vesi.
3. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi.

Täyte:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
¾ dl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua

1. Kuori omenat ja poista omenankodat.
2. Leikkaa lohkoiksi ja halkaise lohkot kahtia.
3. Sekoita omenoiden joukkoon fariini- ja vaniljasokeri, kaneli, perunajauhot ja sitruunamehu.

Voiteluun:
1 muna
Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

1. Voitele piirakkavuoka.
2. Kauli puolet taikinasta jauhotetulla pöydällä hieman vuoan pohjaa suuremmaksi levyksi.
3. Nosta taikina vuokaan ja tasoittele reunat.
4. Kaada omenaseos vuokaan.
5. Kauli loput taikinasta leivinpaperin päällä vuoan halkaisijan kokoiseksi levyksi.
6. Leikkaa levyyn aukkoja veitsellä tai tee muotilla kuvioita.
7. Kippaa taikinalevy leivinpaperin avulla vuoan päälle.
8. Painele reunat kiinni pohjataikinaan ja asettele kuviot siististi.
9. Pyyhi pullasudilla mahdolliset jauhot taikinan päältä.
10. Voitele taikinakansi munalla.
11. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 60 minuuttia.
12. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hennosti väriä.

Kopsattu Kinuskikissalta.

lauantai 28. elokuuta 2010

Amerikan mummon omenapai


TAIVAALLISEN hyvää. Olen tämän ohjeen ottanut talteen jostain naistenlehdestä reilut 15v. sitten, ja tehnyt moooonta kertaa. Ohje on selvästi Valion mainos ;)

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl vettä

1. Sekoita keskenään pehmeä voi, jauhota ja sokeri, käsin helpointa.
2. Lisää kylmä vesi ja sekoita/vaivaa taikina tasaiseksi.
3. Painele 2/3 taikinasata voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille (halkaisija 25cm).
4. Laita loppu taikina kylmään.

Täyte:
4 (650g) omenaa
1 tl kanelia

1 prk (250g) maitorahkaa
2 munaa
1 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokreia

1. Kuori ja lohko omenat
2. Levitä omenalohkot pohjan päälle ja mausta kanelilla.
3. Sekoita maitorahka, kerma ja munat keskenään.
4. Lisää sokerit.
5. Kaada seos omenalohkojen päälle.
6. Kauli loppu taikina kanneksi ja nosta täytteen päälle.
7. Sulje reunat haarukalla.
8. Voitele munalla.
9. pistele haarukalla tai ota pienellä muotilla kannesta kuvioita.
10. Kypsennä 200 asteessa, n. 40min.
11. Tarjoile vanilijajäätelön ja/tai kermavaahdon kanssa.

HUOM: Tämä siis perusohje. Itse olen aina käyttänyt hitusen laakeampaa vuokaa ja koska tuo täyte on mahtava herkku, olen vähän muuttanut ohjetta. Taikinan olen tehnyt 1½-kertaisena, näin saa kivasti kannenkin tehtyä - teen sen aina muuten palapelinä, ei ole mun juttu kaulia sievää kantta ;) Taikina on ihana pehmeä ja sitä saa muokattua ilmassa roikottaen. Omenoita olen laittanut ehkä 50-100g enemmän. Täytteen tein tänään tuplana, mutta rahkapurkeissahan on nykyään 200g ja munia laitoin 3 (ettei tule liikaa, olivat vielä isojakin), 1½-kertainen tulee yleensä tehtyä. Paistaminen 200 astetta, n.50min.

Parasta tulee kotimaisista omenoista, mutta hyvää tämä on ulkomaisistakin!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Elonkorjuukakku: vadelma-vanilija-täytekakku


Ystävää ilahduttamaan :)
Huom: Paistoin pohjan 20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, leikkasin kuuteen osaan ja käytin puolet tähän kakkuun ja puolet alla olevaan kakkuun. Kokosin tämän kyseisen kakun 20cm vuokaan. Myös täytettä on hurja määrä, siitäkin tuli siis näihin kumpaakin mainittuun kakkuun! Samoin kreemistä.

Mehevä suklaakakkupohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään (jätä vehnäjauhot erilleen).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen, vatkaa kunnolla! Munat kannattaa lämmittää hana-kuumassa vedessä ennen käyttöä.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja.
6. Sekoita taikinaan vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. (20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa n.60-65min! Kohoaa komiasti yli vuoan ;)
9. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Kostutus:
1dl maitoa
1tl vanilijasokeria

Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
5 dl vispikermaa
2 prk vanilija rahkavalmistetta (á 200g, Sunnuntai)
1 pss Marianne Crushia
3 dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Lisää rahkavalmiste vaahtoon.
3. Lisää Marianne Crush seokseen.
4. Levitä kostutetun pohjan päälle.
5. Painele vadelmat täytteeseen.
6. Anna jäähtyä hetki jääkaapissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
6. Levitä kakun päälle marsipaanin tms. kuorrutteen alle.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
250-300g marsipaania

Hääpäiväkakku: vadelma-vanilija-täytekakku


Huom: Paistoin pohjan 20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, leikkasin kuuteen osaan ja käytin puolet tähän kakkuun ja puolet yllä olevaan kakkuun. Kokosin tämän kyseisen kakun pyöreään maljaan. Myös täytettä on hurja määrä, siitäkin tuli siis näihin kumpaakin mainittuun kakkuun! Samoin kreemistä.

Huomenna siis vietämme 4v-hääpäivää :)

Mehevä suklaakakkupohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4)
3 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään (jätä vehnäjauhot erilleen).
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen, vatkaa kunnolla! Munat kannattaa lämmittää hana-kuumassa vedessä ennen käyttöä.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja.
6. Sekoita taikinaan vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. (20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa n.60-65min! Kohoaa komiasti yli vuoan ;)
9. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Kostutus:
1dl maitoa
1tl vanilijasokeria

Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
5 dl vispikermaa
2 prk vanilija rahkavalmistetta (á 200g, Sunnuntai)
1 pss Marianne Crushia
3 dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Lisää rahkavalmiste vaahtoon.
3. Lisää Marianne Crush seokseen.
4. Levitä kostutetun pohjan päälle.
5. Painele vadelmat täytteeseen.
6. Anna jäähtyä hetki jääkaapissa.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
6. Levitä kakun päälle marsipaanin tms. kuorrutteen alle.

Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
250-300g marsipaania

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Brita-torttu


Tai oikeastaan Reetta-torttu koska nuorimmaisemme täytti eilen ½vuotta ja tämä on ainakin täyttämisen puolesta muuta kuin tavis-brita ;)

1 pellillinen

Pohja:
150 g voita
1,25 dl sokeria
t l vaniljasokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
20 ml sitruunan mehua
1,75 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Erottele valkuaiset keltuaisista.
3. Lisää keltuaiset vatkaten vaahtoon.
4. Lisää maito, mehu ja keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen seokseen.
5. Levitä taikina öljytylle leivinpaperille.

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen.
2. Levitä marenki pohjan päälle kauniin aaltoilevaksi.
3. Paista 175 asteessa n.20 minuuttia kunnes marenki saa kauniin ruskean pinnan.
4. Anna jäähtyä.

Täyte:
5 dl kermaa
3 isoa Daim-patukkaa
sokeria maun mukaan

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Rouhi suklaa pieniksi muruiksi ja sekoita vaahtoon.
3. Tarkista maku.

Kasaaminen:
Lemon Curdia
vadelmia

1. Leikkaa pohja kolmeen osaan.
2. Levitä alimman pohjan päälle Lemon Curdia, osa täytteestä ja vadelmia.
3. Nosta päälle seuraava levy ja täytä kuten alempi.
4. Nosta kanneksi viimeinen levy ja koristele.

Mukaelma tästä.

perjantai 20. elokuuta 2010

Nopea ja herrrkullinen mutakakku


NAM :)

150 g voita
3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
2 munaa

1. Sulata voi, anna jäähtyä.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa munien rakenne rikki ja yhdistä voihin.
4. Kääntele kuivat aineet seokseen ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (TAI voit myös laittaa esim. lasivuokaan leivinpaperin ja kaataa taikinan siihen).
5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
6. Tarjoa jäätelön ja/tai kermavaahdon kanssa, hyvää niin tuoreeltaan kuin jääkaapista otettunakin.

Bongattu täältä.

perjantai 13. elokuuta 2010

Turkinpippuri-juustokakku


Hyvää oli, tosin yhtä palaa enempää ei oikein voi syödä. Mukavasti tasoittavat turkinpippuria tuo brownies-pohja sekä mansikka, mutta silti turkinpippuria on ehkä vähän liikaa. Tosin puoli pussia saattaisi olla liian vähän.. Hmm..

Brownies-pohja:
125g voita
75g tummaa suklaata
2dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja

1. Laita irtopohjavuokaan (halk. 24cm) leivinpaperi. Voitele reunuksen alaosa esim. voilla.
2. Sulata voi. Lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää sokeri, suola ja vaniljasokeri.
4. Sekoita munat yksitellen joukkoon.
5. Lisää vehnäjauhot.
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 175 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
8. Imeytä pohjaan kostuke.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
1/4 - ½dl appelsiinimehua

Huom! Muista tökkiä haarukalla reikiä pohjaan ennen kostuttamista.

Täyte:
4 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 pss Turkinpippuri Crushia
3 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon tuorejuusto ja turkinpippuri crush, sekoita hyvin.
4. Kiehauta vesi, sulata liivatelehdet siihen yksitellen.
5. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana hiitasti muun täytteen sekaan.
6. Kaada kostutetun pohjan päälle, anna olla jääkaapissa n.3h.

Kiille:
5 dl mansikkasosetta
4 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen (anna olla n.10min.)
2. Soseuta mansikat.
3. Kiehauta pieni määrä (pari ruokalusikallista) mansikkasosetta ja sulata liivatteet siihen yksitellen, sekoita lopuksi hyvin.
4. Sekoita liivateseos ohuena nauhana lopun mansikkasoseen sekaan.
5. Kaada hyytyneen täytteen päälle, anna olla jääkaapissa n.3h.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tutti Frutti - Mascarpone


Maku hyvä, ulkonäkö kamala :D Laitoin ensiksi vanhigossa liian vähän kiillettä (ohjeessa on korjattu määrä) ja kaadoin sen kiukkuissani liian kuumana täytteen päälle.. Ja äkkiä lisää kiillettä vääntämään.

Pohja:
180 g digestive-keksejä
75 g voita
1 ½ rkl ruokosokeria

Käytin 18*28*7cm lasagnevuokaa, jossa on irtoreuna.

1. Voitele vuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi.
2. Hienonna digestivet tehosekoittimella tai kaulimella.
3. Sulata voi ja lisää keksimurut ja ruokosokeri joukkoon.
4. Painele keksiseos vuoan pohjalle.

Mukaelma tästä.

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk Mascarponea
1 pss Marianne Crushia

1. Vaahdota kerma.
2. Sekoita vaahtoon Mascarponejuusto ja Marianne Crush.
3. Levitä seos pohjan päälle, laita hetkeksi jääkaappiin.

Kiille:
3 liivatelehteä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl sokeria
3 dl maitoa

Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä, kun seos on tasainen. Sulata liivatelehdet suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos haaleaksi (kylmässä vesihauteessa jäähtyminen nopeutuu). Kaada vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle.

Mukaelma tästä.

lauantai 7. elokuuta 2010

Yhtäpaljonkakku



Tyttöjen serkun 2-vuotissynttäreille :)

Munien paino sokeria, voita ja jauhoja.
1 tl vanilijasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiini

1. Raasta appelsiinista kuori (pese ensin hyvin, ihan vaikka Fairylla) ja purista siitä mehu.
2. Vatkaa voi ja sokeri (lisää sokerin sekaan vanilijasokeri) vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon 1 muna kerrallaan, hyvin vatkaten.
4. Lisää rauhalliseen tahtiin jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
5. Kaada hitasti sekaan appelsiinin kuori ja mehu. Sekoita hyvin.
6. Kaada Herra Hakkarainen -silikonivuokaan (tai voideltuun ja korppujauhotettuun muuhun vuokaan).
7. Paista 175 asteessa n.45min. Herra Hakkarainen -vuoassa, perinteisemmän mallisessa n. tunti
8. Halutessasi päällystä esim. tomusokeri+appelsiinimehu-seoksella.

Ikivanha resepti, äidiltä <3


Muutamiin omiin hippaloihin ja lahjaksi on tullut tehtyä tämän näköisiä :)

Mustikka-valkosuklaa Salama McQueen


Tutun pojan 3-vuotissynttäreille :)

Pohja:
4 kananmunaa
1,4 dl sokeria
1,6 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Voitele ja korppujauhota autovuoka
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet.
4. Lisää kuivat aineet esim. nuolijalla rauhallisesti sekoittaen muna-sokerivaahtoon.
5. Kaada seos vuokaan.
6. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 30-35 min.

Kostutus:
2-3 dl 7 UPia

Täyte 1: Valkosuklaa
3 dl vispikermaa
150 g vaniljarahkaa
100 g valkosuklaata
3 liivatetta

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Sulata valkosuklaa, esim. varovasti mikrossa.
4. Sekoita kermavaahtoon sitruunatuorejusto ja sultettu valkosuklaa.
5. Kiehauta tilkka vettä, purista liivatteista enimmät vedet pois ja sulata ne vedessä.
6. Liruta liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Täyte 2: Mustikka-tuorejuusto
300 g mustikkahilloa
200 g ranskankermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
3 liivatetta

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Sekoita kermavaahtoon ranskankerma, tuorejuusto, vanilijasokeri, sokeri ja mustikahillo.
4. Kiehauta tilkka vettä, purista liivatteista enimmät vedet pois ja sulata ne vedessä.
5. Liruta liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.

Kreemin levittäminen kakun pinnalle voi olla hankalaa sen paksuudesta johtuen. Voit lämmittää kreemiä varovaisesti mikrossa, jotta
seos voin sulamisen myötä hieman pehmenee.

Ohje Kinuskikissalta.

Kasaaminen:
1. Vuoraa autokakkuvuoka kelmulla.
2. Leikkaa kakkupohja 4-5 osaan.
3. Kokoa kakku vuokaan kostuttaen kakkupohjia ja laita eri täytteitä vuoronperään kakkupohjien väliin.
4. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi, mieluusti yön yli.

Kuorrutus:
400-450g marsipaania
1. Kumoa kakku tarjoilualustalle.
2. Leikkaa sahalaitaisella veitsellä kakkua muotoille jos haluat siitä jonkun tietyn auton näköisen.
3. Sivele kakun pinta sokerikreemillä.
4. Kaulitse marsipaani ja nosta se kakun päälle esim. kaulimen avulla.
7. Koristele auto yksityiskohdilla.

Sokerikreemiä lukuunottamatta ohjeet ovat täältä.


Mainio proggis :)

Mustikka-valkosuklaa Salli Carrera


Tutun pojan 3-vuotissynttäreille :)

Pohja:
4 kananmunaa
1,4 dl sokeria
1,6 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Voitele ja korppujauhota autovuoka
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet.
4. Lisää kuivat aineet esim. nuolijalla rauhallisesti sekoittaen muna-sokerivaahtoon.
5. Kaada seos vuokaan.
6. Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 30-35 min.

Kostutus:
2-3 dl 7 UPia

Täyte 1: Valkosuklaa
3 dl vispikermaa
150 g vaniljarahkaa
100 g valkosuklaata
3 liivatetta

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Sulata valkosuklaa, esim. varovasti mikrossa.
4. Sekoita kermavaahtoon sitruunatuorejusto ja sultettu valkosuklaa.
5. Kiehauta tilkka vettä, purista liivatteista enimmät vedet pois ja sulata ne vedessä.
6. Liruta liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Täyte 2: Mustikka-tuorejuusto
300 g mustikkahilloa
200 g ranskankermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
3 liivatetta

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Sekoita kermavaahtoon ranskankerma, tuorejuusto, vanilijasokeri, sokeri ja mustikahillo.
4. Kiehauta tilkka vettä, purista liivatteista enimmät vedet pois ja sulata ne vedessä.
5. Liruta liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.

Kreemin levittäminen kakun pinnalle voi olla hankalaa sen paksuudesta johtuen. Voit lämmittää kreemiä varovaisesti mikrossa, jotta
seos voin sulamisen myötä hieman pehmenee.

Ohje Kinuskikissalta.

Kasaaminen:
1. Vuoraa autokakkuvuoka kelmulla.
2. Leikkaa kakkupohja 4-5 osaan.
3. Kokoa kakku vuokaan kostuttaen kakkupohjia ja laita eri täytteitä vuoronperään kakkupohjien väliin.
4. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi, mieluusti yön yli.

Kuorrutus:
400-450g marsipaania
1. Kumoa kakku tarjoilualustalle.
2. Leikkaa sahalaitaisella veitsellä kakkua muotoille jos haluat siitä jonkun tietyn auton näköisen.
3. Sivele kakun pinta sokerikreemillä.
4. Kaulitse marsipaani ja nosta se kakun päälle esim. kaulimen avulla.
7. Koristele auto yksityiskohdilla.

Sokerikreemiä lukuunottamatta ohjeet ovat täältä.


Oli hauskaa tehdä tätä! :)

Vadelma-Mascarpone-Daimkakku


Kaverin/tutun pojalle meni 15 hlön rippikakku :)

Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
200 g voita
200 g tummaa suklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Lämmitä munia kuumassa vedessä, voi hyvissä ajoin lämpenemään!
2. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.
4. Sulata voi ja suklaa, sekoita tasaiseksi.
5. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe.
6. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen voi-suklaaseosta ja jauho-leivinjauheseosta. Sekoita tasaiseksi.
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 50 min.
9. Anna seistä hetki ja irrota sitten vuoasta.

Vinkit voita sisältävän kakkupohjan tasaiseen kohoamiseen:
1. Tee taikinan keskelle viillot vastakkaisiin suuntiin – tämäkin saattaa estää taikinan epätasaista kohoamista.
2. Pyöräytä vuokaa mutaman kerran pöydällä kun olet laittanut siihen taikinan, silloin taikina leviää reunoille ylös asti.
3. Märkä pyyhkeen kaistale vuoan ympärille uuniin laittaessa, hakaneulalla kiinni.

Ohje Kinuskikissalta, samoin vinkit.

Kostutus
2-3 dl 7 UPia

Täyte: Vadelma-mascarpone
3 dl kuohukermaa
1 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
½ dl sokeria
2 isoa (56 g) Daim-patukkaa
200 g suomalaisia vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri.
3. Rouhi Daim-patukat ja lisää täytteeseen.
4. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää.
5. Levitä kostutetun pohjan päälle.
6. Painele vadelmat täytteeseen.

Ohje Kinuskikissalta.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.

Kreemin levittäminen kakun pinnalle voi olla hankalaa sen paksuudesta johtuen. Voit lämmittää kreemiä varovaisesti mikrossa, jotta seos voin sulamisen myötä hieman pehmenee.

Ohje Kinuskikissalta.

Pinta:
Sinistä marsipaania



Jee, tulipa sitten otettua hienosti kuva juuri siitä kohtaa, mihin jäi kurttuja :D

Lisäksi juhliin meni vihertäviä macaronsseja, joiden välissä oli voikreemi ja Lime Curdia :)

perjantai 6. elokuuta 2010

Mansikka-Marianne-Mascarponekakku


Ihanan raikasta!

Pohja:
180 g digestive-keksejä
75 g voita
1 ½ rkl ruokosokeria

Käytin 18*28*7cm lasagnevuokaa, jossa on irtoreuna.

1. Voitele vuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi.
2. Hienonna digestivet tehosekoittimella tai kaulimella.
3. Sulata voi ja lisää keksimurut ja ruokosokeri joukkoon.
4. Painele keksiseos vuoan pohjalle.

Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 prk Mascarponea
1 pss Marianne Crushia

1. Vaahdota kerma.
2. Sekoita vaahtoon Mascarponejuusto ja Marianne Crush.
3. Levitä seos pohjan päälle, laita hetkeksi jääkaappiin.

Kiille:
4 dl mansikkasosetta
3 liivatetta

1. Laita liivatteet kylmään veteen n.10 minuutiksi.
2. Kiehauta pieni määrä mansikkasosetta ja sulata liivatteet siihen yksitellen.
3. Kaada seos lopun soseen sekaan ja sekoita.
4. Laita jääkaappiin n. 3 tunniksi.

Huom! Kannattaa laittaa ennemmin 4 liivatetta! Kolmella on vähän ei-niin-luotettavaa ;)


Pohjaan on otettu vaikutteita Kinuskikissalta.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Sitruuna-vadelmapiiras



Pohja:
150 g voita
1 ¼ dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl kardemummaa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää muna.
3. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan.
4. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
400 g sitruunarahkaa
2 munaa
2 dl sokeria
150 g vadelmia

1. Sekoita sitruunarahka, munat ja sokeri keskenään.
2. Kaada vuokaan.
3. Painele päälle vadelmia.
4. Paista 200 asteessa n. 60 minuuttia. Suojaa pinta tarvittaessa foliolla.

Ohje on suoraan Kinuskikissalta.