torstai 4. marraskuuta 2010

Perinteiset mokkapalat


Hieman muunnellen, mutta ei paljoa :)

Pohja:
200 g voita
1 ½ dl luomu ruokosokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa (käytän muuten aina luomua)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
4. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
5. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
6. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min.

Kuorrutus:
100 g voita
6½ dl tomusokeria
1 dl kahvia (vajaa desi kiehuvaa vettä + 1 tl pikakahvia)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta (van Houten)
2 rkl tavallista kaakaojauhetta (esim. O´boy)

1. Sulata voi kattilassa.
2. Lisää muut aineet
3. Kuumenna liedellä sekoitellen, kunnes seos kiehahtaa.
4. Jäädytä kuorrutetta (vaikka kylmässä vesihauteessa jos on kiirus), kunnes se paksuuntuu. Sekoittele välillä.
5. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita lastalla.
6. Jos kuorrutetta valuu reunojen yli, kaavi sitä takaisin pohjan päälle.
7. Anna jähmettyä ja leikkaa levy paloiksi.
8. Koristele, esim. perinteisesti strösselein tai vaikkapa marsipaanikukkasin :)

Lähteenä Kinuskikissa. Mukaeltu siis tästä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti