lauantai 18. helmikuuta 2012

Hello Kitty -synttärikakku


Tässä kuopuksen kakku <3 br="">
Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen vatkaten.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
8. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.
Lähteenä Kinuskikissa.

Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
½ dl sokeria
2 isoa (56 g) Daim-patukkaa
200 g suomalaisia mansikoita

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri.
3. Rouhi Daim-patukat ja lisää täytteeseen.
4. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää.
5. Levitä kostutetun pohjan päälle.
6. Painele mansikat täytteeseen.
Lähteenä Kinuskikissa, tein tosin mansikkaversion.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä
1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.
2. Lisää vaniljasokeri.
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä.
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten.
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.
Lähteenä Kinuskikissa.

Pinta:
300 g vaahtokarkkeja
6 – 8 ¼ dl (360-500 g) tomusokeria
2 rkl vettä
1. Sihtaa kulhoon 4 dl tomusokeria.
2. Öljyä toinen, mikronkestävä kulho ja laita siihen vaahtokarkit.
3. Lisää vaahtokarkkien sekaan 2 rkl vettä.
4. Kuumenna vaahtokarkkeja mikroaaltouunissa n.30 sekunnin välein sekoittaen yhteensä n. 2 min, kunnes karkit ovat sulaneet yhtenäiseksi massaksi.
5. Mikäli haluat värjätä taikinaa, se kannattaa tehdä tässä vaiheessa.
6. Kaada vaahtismassa kulhoon tomusokerin päälle.
7. Öljyä kätesi ja vaivaa massa sekaisin tomusokerin kanssa. Massa voi olla aluksi hyvin kuumaa, joten odota tarvittaessa hetki!
8. Sihtaa joukkoon vähitellen loput tomusokerista. Taikina on valmista viimeistään silloin, kun tomusokerin vaivaaminen taikinan sisään muuttuu työlääksi tai taikina irtoaa kulhon reunoista. Hyvä taikina on pehmeää ja joustavaa, mutta kuitenkin sen verran kiinteää, että kauliminen onnistuu.
9. Kääri valmis taikina kaksinkertaiseen kelmuun ja säilytä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Taikina säilyy käyttökelpoisena pari viikkoa.
10. Kauli tomusokeria apuna käyttäen 2-3 mm paksuksi levyksi ja nosta kermavaahdolla tai sokerikreemillä kuorrutetun kakun päälle. Tasoita pinta päältä ja sivuilta. Leikkaa ylimääräinen kaistale pois veitsellä painaen.
Taikinaa työstäessäsi (esim. kaulintavaiheessa) saatat havaita, että se pakkaa vetäytymään takaisinpäin. Tätä voit ehkäistä pehmentämällä taikinaa hetken mikrossa
Lähteenä Kinuskikissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti