keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Appelsiini-mansikka-suklaa-keikaustäytekakku


Mieheni synttäreitä juhlittiin torstaina tällaisen voimin :)

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 tl raastettua appelsiininkuorta
1½ dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
2. Lisää vaahtoon appelsiininkuoriraaste.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Siivilöi kuivat aineet vaahtoon ja sekoita varovasti tasaiseksi.
5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija n.24cm).
6. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n.30-35min.
7. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Appelsiinihyytelö:
4 dl appelsiineistä puristettua mehua
4 kpl liivatelehtiä

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen n. viideksi minuutiksi.
2. Purista appelsiinit ja siivilöi ne. 4dl mehua saat 4-5 appelsiinista, huomioi että siivilöinnin jälkeen mehua on vähemmän: mehua tarvitaan 4dl siivilöinnin jälkeen.
3. Ota puristamastasi mehusta ½dl ja kiehauta se pienessä kattilassa.
4. Ota kattila liedeltä ja sulata puristetut liivatteet yksitellen kuumaan mehuun samalla kattilaa varovasti heilutellen.
5. Sekoita liivateseos lopun mehun sekaan ja kaada mehu-liivateseos tuorekelmulla peitetyn kakkuvuoan pohjalle (laita kaksi pitkää pätkää tuorekelmua ristiin vuokaan, päät saavat tulla reilusti vuoan reunojen yli).
6. Anna hyytyä jääkaapissa n.45min-1h.

Täyte:
5 dl vispikermaa
1 prk (250g) Mascarponejuustoa
5 dl mansikkasosetta
5 liivatelehteä
130g maitosuklaata rouhittuna

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Sekoita vaahtoon Mascarponejuusto.
4. Kiehauta ½dl mansikkasosetta pienessä kattilassa.
5. Ota kattila pois liedeltä ja sulata siihen puristetut liivatelehdet yksitellen kattilaa samalla varovasti heilutellen.
6. Sekoita liivateseos lopun mansikkasoseen sekaan.
7. Sekoita mansikka-liivateseos täytteeseen.
8. Rouhi maitosuklaa ja lisää täytteeseen.

Kostutus:
1½-2 dl appelsiineistä puristettua mehua

1. Leikkaa kakkupohja kolmeksi viipaleeksi.
2. Laita ensimmäinen kakkupohjaviipale leikattu pinta alaspäin vuokaan appelsiinihyytelön päälle.
3. Kostuta kakkupohja.
4. Kaada puolet täytteestä kostutetun kakkupohjan päälle.
5. Laita toinen kakkupohjaviipale täytteen päälle ja kostuta se.
6. Kaada loput täytteestä kostutetun kakkupohjan päälle.
7. Laita viimeinen kakkupohjaviipale täytteen päälle leikattu pinta ylöspäin ja kostuta se.
8. Vedä tuorekelmun päät varovasti mahdollisimman suoriksi ja taittele kakkupohjan päälle niin, että kakkupohja peittyy kokonaan.
9. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluusti yön yli.

Pinta:
2 dl kuohukermaa
2 rkl tomusokeria
(tai 2 rkl sokeria + 2 tl vanilliinisokeria)

1. Vaahdota kerma.
2. Mausta sokerilla/sokereilla.
3. Pursota :)

Sovellettu Pirkka-lehden 4/2012 sivun 53 kakusta.


Kaunishan kakusta ei todellakaan tullut, mutta edes pieni yritys kermaruususta :D Olen pursottanut aivan liian harvoin viime aikoina..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti