lauantai 7. huhtikuuta 2012

Key Lime Pie




Tätä herkkua on pitänyt tehdä jo iät ja ajat.. Nyt vihdoin oli kaikkia aineksia kun vielä kaupasta bongasin muutaman limen :)

Pohja:
12 kpl Digestive-keksejä
125 g voita
1 rkl sokeria

1. Hienonna keksit.
2. Sulata voi.
3. Sekoita keksit, sula voi ja sokeri keskenään.
4. Painele vielä lämmin seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
5. Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia.
6. Anna vuoan jäähtyä ritilällä.

Täyte:
5 keltuaista
1 tlk (397g) kondensoitua makeaa maitoa
1 dl limeteistä puristettua mehua (n.2-3 limeä)
1 rkl raastettua limetinkuorta

1. Nosta uunin lämpö 175°C:een.
2. Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi.
3. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee.
4. Lisää limettimehu ja -kuoriraaste.
5. Kaada seos piirasvuokaan.
6. Kypsennä 10 minuuttia (uunin keskitasossa) ja jäähdytä ritilällä.

Pohja ja täyte sovellettu tästä lähteestä, KakkuKatri.

Tee piirakan paistuessa Marenkipäällys:

5 kananmunan valkuaista
1,25 dl tomusokeria

1. Vatkaa valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.
2. Pursota/levitä marenkipäällys piirakan päälle.
3. Laita piirakka vielä 10 minuutiksi uuniin, kunnes marenki ruskistuu hiukan.
4. Säilytä piirakka viileässä parin tunnin ajan ennen tarjoilua.

Koristeluun:
Limetti ohuina viipaleina tai ohuiksi suikaleiksi leikattu limetin kuori.

Marenkipäällys sovellettu tästä lähteestä, Keittiönatsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti