sunnuntai 7. elokuuta 2011

Suklaa-banaanikakku - rippikakku


Sukulaispojan rippikakku, maut toteutettu toiveiden mukaan :)

n.50hlöä

Kääretorttupohja (* 3, kaksi vaaleaa, yksi kaakaojauheella)
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella/nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan. Huolellinen vaahdotus on tärkeää myös maun kannalta. Liian vähän aikaa vatkattuna muna voi maistua häiritsevästi valmiissa pohjassa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
3. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Pohjan pinta saa saada hieman väriä, mutta varo palamista – se tapahtuu nopeasti!
Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
5 dl maitoa
3-4 tl vanilijasokeria

Täyte:
Suklaamousse
10 dl Flora Vispiä tai vispikermaa
3 prk (à 250g) Mascarponejuustoa
300 g tummaa suklaata sulatettuna (200g Fazerin tumma, 100g Marabou Premium 86%)
200 g maitosuklaata sulatettuna
150 g tummaa suklaata rouheena (Marabou Premium 70%)

Lisäksi 6-7 banaania

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sulata suklaat.
3. Sekoita suklaan sekaan tuorejuusto.
4. Yhdistä kermavaahto ja suklaaseos.
5. Lisää joukkoon suklaarouhe.

Banaanit viipaleina täytteen päälle, kumpaankin kerrokseen. Lorauta vähän sitruunaa banaanien päälle niin eivät tummu.

Mukaelma tästä.

Kuorrutus:
Suklaaganache:
200 g kermaa
400 g tummaa suklaata (200g Fazerin tumma, 200g Marabou Premium 70%)
n.1 rkl voita

1. Kaada kerma kattilaan ja kuumenna höyryäväksi.
2. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoittele seosta kunnes suklaa on kokonaan sulanut.
3. Lisää voinokareet ja sekoita kiiltäväksi. Älä kiehauta ja varo suklaan palamhttp://www.blogger.com/img/blank.gifista!
4. Jäähdyttele seosta sekoitellen vähän aikaa.
5. Kaada seosta kakun keskelle, levittele lastalla tms.
6. Kaada seosta lähelle reunaa, valuttele reunoja pitkin alas.
7. Nostele lautaselle asti valunutta seosta ylöspäin pitkin reunaa. Toista niin kauan, että seos alkaa vähän jähmettyä.
8. Vie jääkaappiin jähmettymään ennen koristeiden laittamista.

Mukaelma tästä. Käytetty myös Kinuskikissan ohjetta.

Pursotukset:
5 dl Flora vispiä tai vispikermaa
4 tl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta

Lisäksi tölkki persikoita

1. Ala vatkata kerma napakaksi, lisää sokeri vatkauksen lomassa.
2. Lisää kaakaojauhe ennen kuin vaahto on valmista.


Slammasin kermavaahtoa reunoille, lisäsin persikkaviipaleet kermavaahdon ja suklaan rajalle. Koristeet sokerimassaa.


Koristeet lähempää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti