sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Triplasuklaakakku

Oma synttärikakku!


Kolmen suklaan kakku

Pohja:
350g Dominoita tai muita vastaavia täytekeksejä
n. 75g voita
1. Murskaa keksit muruksi.
2. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita pohjamassa tasaiseksi.
3. Painele seos n. 28cm irtopohjavuokaan.
4. Öljyä vuoka ja tomusokeroi, niin vuoka lähtee kauniisti pois kakun reunasta.

Täyte 1:
3 liivatelehteä
3,3 dl kermaa
0,33 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
200 g Mascarponea
200 g tummaa suklaata (100g Fazerin tumma, 100g 86% Marabou Premium)
tilkka vettä

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla.
3. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
4. Notkista tuorejuusto kulhossa.
5. Lisää joukkoon sulatettu (hieman jäähtynyt) suklaa.
6. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteeet.
7. Kaada seos ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
8. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto.
9. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa keksipohjan päälle.
10. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään tunniksi.

Täyte 2:
3 liivatelehteä
3,3 dl kermaa
0,33 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
200 g Mascarponea
200 g maitosuklaata
tilkka vettä

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla.
3. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
4. Notkista tuorejuusto kulhossa.
5. Lisää joukkoon sulatettu (hieman jäähtynyt) suklaa.
6. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteeet.
7. Kaada seos ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
8. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto.
9. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa aiemman kerroksen päälle varovasti.
10. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään tunniksi.

Täyte 3:
3 liivatelehteä
3,3 dl kermaa
0,33 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
200 g Mascarponea
200 g valkoista suklaata
tilkka vettä

1. Laita liivatteet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma ja mausta tomusokerilla sekä vaniljasokerilla.
3. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
4. Notkista tuorejuusto kulhossa.
5. Lisää joukkoon sulatettu (hieman jäähtynyt) suklaa.
6. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteeet.
7. Kaada seos ohuena nauhana tuorejuusto-suklaaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
8. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto.
9. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa aiemman kerroksen päälle varovasti.
10. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli.

Lähde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti