maanantai 3. maaliskuuta 2014

Synttärikakkuja, Winx-teema

Hoh hoijjakkaa tätä päivitystahtia :D

Tässä nyt kuitenkin tyttäriemme synttärikakkukimara. Perinteisesti vietimme yhteiset synttärikemut, mutta tänä vuonna niitä jouduttiin siirtämään flunssien jne. takia. Siksi tein kakut myös tyttöjen oikeina synttäripäivinä - mikäs sen mukavampaa :)

Yhteisten synttärijuhlien kakku




Tein kohtalaisen valtavan.. Teemana Winx ja KAIKKI kattaukset, koristeet jne. sen mukaisesti :D

Tumma pohja:  
3 dl vehnäjauhoja
2 1/4 dl perunajauhoja
4 1/4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1½ tl vaniljasokeria
2 1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
225 g voita
5 1/4 dl sokeria
4 munaa (isoa)
4½ dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka / vuoat (tein Städerin säädettävään neliövuokaan).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen vatkaten.
5. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon vuorotellen pienissä erissä kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
8. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähde (vain määrät mukautettu).

Vaalea pohja:
9 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munien valkuaiset ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen.
3. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.
4. Siivilöi jauhot vaahtoon.
5. Sekoita varoen tasaiseksi.
6. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 26cm tai yli).
7. Paista 175 asteessa kypsäksi, 45-50min., uunin alaosassa.
8. Anna jäähtyä ja kumoa.

Kostutus:
5 dl maitoa
1-2 rkl vanilijasokeria

Täyte 1:
7½ dl kuohukermaa
1½ prk (á 250 g) Mascarponea
½ dl sokeria
3 isoa (56 g) Daim-patukkaa
300 g suomalaisia vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri.
3. Rouhi Daim-patukat ja lisää täytteeseen.
4. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää.
5. Levitä kostutetun pohjan päälle.
6. Painele vadelmat täytteeseen.

Lähde (vain määrät mukautettu).

Täyte 2:
7½ dl vispikermaa
1½ tl piparminttuaromia
300 g valkosuklaata
1½ prk Mascarponea

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
3. Sekoita valkosuklaa kermavaahdon joukkoon.
4. Kaada vuokaan kostutetun pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa.

Lähde (vain määrät mukautettu).

Sokerikreemi:
250 g voita
1 tl vaniljasokeria
500 g (= 8 dl) tomusokeria
2 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. 
2. Lisää vaniljasokeri. 
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä. 
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten. 
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. 

Pinta ja koristeet:
500g + 500g vaaleanpunaista ja lilaa vanilijanmakuista sokerimassaa
250 g Valkoista vanilijanmakuista sokerimassasa: koristeet (kukkia, perhosia jne., nimet ja iät).
Winx-hahmot muovia, ostettu Ullanunelmasta.

Kokoaminen:

Alempi, suorakaiteenmuotoinen kakku: tummaa pohjaa alimmaiseksi, sen kostutus. Sitten yhtä täytettä, päälle vaalea pohja + kostutus ja toista täytettä. Päälle vielä tumma pohja + kostutus. Levitä voikreemi, kauli ja asettele päälle sokerikuorrute.

Merkkaa tukiputkien paikat painamalla ylemmän kakun lautaseksi tulevaa kerroskakkualustaa suorakaiteenmuotoisen kakun pintaan. Paina jälkiin kakkutuet/putket ja asettele kerroskakkualusta paikalleen.

Ylempi, pyöreä kakku: vaaleaa pohjaa alimmaiseksi, sen kostutus. Sitten yhtä täytettä, päälle tumma pohja + kostutus ja toista täytettä. Päälle vielä vaalea pohja + kostutus. Levitä voikreemi, kauli ja asettele päälle sokerikuorrute.

Asettele reunanauha, kirjaimet, numerot, kukat, perhoset jne.





Lisäksi tarjolla oli mokkapaloja, keksejä, suklaamanteleita, vaahtokarkkeja... Ja suolaisina salaattia, fetaa, oliiveja, tonnikalapiirakkaa, nakkipiiloja... :) 
Daimiakin tein, mutta sitten juhlia piti siirtää ja Daim katosi omiin suihin ;)
On muuten liian helppo tehdä itse Daimia: ohje.

Karoliinan 6v. kakku


Tässä on pohjat ja täytteet kuten yllä pyöreässä kakussa, mutta pinnassa 5dl vispikermaa vatkattuna (maustettu n.½dl:lla tomusokeria), laitoin vähän keltaista väriä sekaan sekä kakun pintaan keltaista värisokeria.

Reetan 4v. kakku


Pohja:
6 munaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen vatkaten.
3. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, sekoita lastalla varovasti käännellen muna-sokerivaahtoon. 
4. Kaada taikina voideltuun & korppujauhotettuun vuokaan.
5. Paista 175 asteessa 30-40min., uunin alatasolla. 


Kostutus:
1½-2 dl Spritea tms., tai vaikka vedellä laimennettua sitruunamehua.

Täyte:

Sitruunakiisseli:
3 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
3 keltuaista
75 g voita tai margariinia

1. Mittaa täytettä varten sokeri ja vehnäjauhot kattilaan ja sekoita ne keskenään. 
2. Lisää vesi ja puristettu sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää keltuaiset ja voi. 
4. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. 
5. Anna jäähtyä

Vanilijakerma:
2½ dl vispikermaa
1 prk (250 g) Mascarponea
1 prk maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vanilijasokeria
Pari ripsautusta vanilijaa sellaisesta kierrettävästä purkista

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sekoita Mascarpone ja rahka hyvin.
3. Yhdistä kermavaahto ja Mascarponerahka.
4. Lisää sokerit ja vanilija.

Pinta:
5 dl vispikermaa
½ dl tomusokeria
2-3 dl mansikoita

1. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tomusokeri ja vatkaa hyvin sekaisin.
2. Levitä lastalla osa vaahdosta kakun päälle, jottei pursotusten välistä pilkota kakkua.
3. Pursottele kuviot, lisää mansikat ja muut koristeet.

Kokoaminen:
Kostuta alin pohja, levitä kiisseliä ja kiisselin päälle vanilijarahkavaahto, laita päälle keskimmäinen pohja jne.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti