sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pätkismuffinssit


12-14 kpl isoja, 16-20 kpl pienempiä

1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

1. Leikkaa puolet Pätkis-pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi.
2. Vaahdota voi ja sokeri.
3. Lisää munat yksitellen.
4. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa.
5. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.
6. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla.
7. Paista 225 asteessa 12-15 min.
8. Anna jäähtyä.
- Koristele esimerkiksi kermavaahdolla.

Lähteenä Kinuskikissa.

Hauska variaatio on Kinder-suklaa, patukat on käteviä :)

perjantai 22. lokakuuta 2010

Minttuinen mutakakku


HERKKU!!!

4 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1 dl Marianne crushia

1. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 20-24cm) pohjalle, voitele ja korppujauhota reunat.
2. Sulata suklaa ja voi.
3. Anna hetken jäähtyä.
4. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
5. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen suklaa-voiseos, vehnäjauho+leivinjauhe sekä Marianne crush.
6. Kaada taikina vuokaan.
7. Paista 200 asteessa 15-20 min. (20cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa 20min.) Kakun kuuluu jäädä keskeltä taikinaiseksi.
8. Jäähdytä kakkua ensin huoneenlämmössä ja lopuksi jääkaapissa.
- Tarjoile kakun kanssa kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä sekä halutessasi esim. vadelmia.

Lähteenä Mansikkamäki.

torstai 21. lokakuuta 2010

Sitruuna-mansikka-marenkiherkku


Taikina:
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
3 keltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta (van Houten)
2 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Erottele keltuaiset. Säästä valkuaiset marenkia varten.
3. Sekoita keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
5. Lisää kuiva-aineseos taikinaan muutamassa erässä.
6. Sekoita joukkoon lopuksi maito.
7. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
8. Laita 175 asteiseen uuniin siksi aikaa kun teet marengin (eli n.8-10 minuutiksi).

Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon sokeri muutamassa erässä.
3. Levitä taikinan päälle jättäen 2 cm leviämisvaraa taikinan reunaan nähden.
4. Jatka paistamista 175 asteessa uunin keskitasolla vielä n. 15-25 minuuttia (itse paistoin n.20min).
- Varmista, että pohja on kypsynyt.
- Suojaa marengin pinta tarvittaessa foliolla, mikäli se tummuu liikaa ennen pohjan kypsymistä.
5. Anna jäähtyä (tee sillä aikaa kiisseli)

Kiisseli:
1 ¼ dl sokeria
¼ dl perunajauhoja
2 dl appelsiinimehua
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
1 keltuainen

1. Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot.
2. Sekoita joukkoon appelsiinimehu, sitruunamehu ja keltuainen.
3. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
4. Jäähdytä tarvittaessa kylmää vesihaudetta hyödyntäen.

Lisäksi:
4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

1. Mausta kerma vaniljasokerilla ja vatkaa vaahdoksi.

4 dl mansikkasosetta

Kasaaminen:
1. Leikkaa marenkipohja kahteen osaan. Jos pohja ei meinaa irrota paperista, leikkaa papereineen kahteen osaan ja kumoa - paperi irtoaa helpommin.
2. Aseta toinen puoli tarjoilulautaselle.
3. Levitä päälle mansikkasose, hieman yli puolet kermavaahdosta ja neljäsosa sitruunakiisselistä.
4. Nosta päälle toinen puolikas pohjasta ja levitä loput kermavaahdosta.
5. Levittämisen jälkeen voit kuvioida kerman pinnan painelemalla siihen aaltomaista pintaa pyöreäpäisellä veitsellä vuorotellen vastakkaisiin suuntiin.
6. Valuta päälle kiisseliä lusikalla tai pursotuspussin avulla.
7. Koristele halutessasi marengeilla ja sitruunamelissan lehdillä.
8. Tarjoile mielellään mahdollisimman pian.

Lähteenä Kinuskikissa. Hieman mukailtu versio :)

lauantai 16. lokakuuta 2010

Tilauskoriste: Pojan ristiäiset


Ai että sitten rakastan tehdä näitä!
Parhaan ystäväni poika sai tänään nimen, kakun teki kaverini äiti, mutta sain kunnian tehdä koristeen <3

Fantasiapikkuleivät


Aivan mielettömän hyvänmakuisia! Koristeluihin en jaksanut panostaa tällä kertaa.
(ja kuvasta näkee hyvin eron kun pikkuleivät ovat olleet uunissa 6min. versus 8min. ;)

n.65kpl
2 1/2 dl sokeria
1 3/4 dl voita
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
1 tl vanilijasokeria
(1 tl manteliaromia)
7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

1. Vatkaa voita hetki pehmeäksi.
2. Lisää sokeri, muna, kerma ja vanilijasokeri (ja manteliaromi jos laitat sitä) vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää jauhoihin (n.6dl) leivinjauhe ja suola.
4. Lisää jauhoseos taikinaan.
5. Lisää jauhoja, kunnes taikina kiinteytyy ja alkaa olla yhtenäinen.
6. Sekoita taikina pehmeäksi taikinaksi.
7. Peitä kulho ja anna olla jääkaapissa 1-2 tuntia tai kunnes taikina on kovettunut (vaikka yön yli, tosin silloin laita taikinaan vain n.6dl jauhoja ja loput n.1½dl vasta ennen leipomista).
8. Kaaviloi taikina 1/2 cm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita.
9. Ripottele päälle halutessasi hienoa sokeria.
10. Paista pikkuleipiä 4-6 minuuttia 200 asteessa, kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat.
11. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

Lähde.

Pikeeri:
½ dl valkuaista
3 dl tomusokeria
5 tippaa sitruunamehua/tiivistettä tai etikkaa

1. Vatkaa valkuaista ja 2 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sitruunamehu/etikka ja loput tomusokerista.
3. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
4. Värjää halutessasi pasta-, tomu- tai apteekin jauheväreillä.

Lähde.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Sitrus-marenkiherkku


NAMMAISKIS!!

Taikina:
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
3 keltuaista
2¼ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Erottele keltuaiset. Säästä valkuaiset marenkia varten.
3. Sekoita keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
5. Lisää kuiva-aineseos taikinaan muutamassa erässä.
6. Sekoita joukkoon lopuksi maito.
7. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
8. Laita 175 asteiseen uuniin siksi aikaa kun teet marengin.

Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon sokeri muutamassa erässä.
3. Levitä taikinan päälle jättäen 2 cm leviämisvaraa taikinan reunaan nähden.
4. Jatka paistamista 175 asteessa uunin keskitasolla vielä n. 15-25 minuuttia.
- Varmista, että pohja on kypsynyt.
- Suojaa marengin pinta tarvittaessa foliolla, mikäli se tummuu liikaa ennen pohjan kypsymistä.
5. Anna jäähtyä (tee sillä aikaa kiisseli)

Kiisseli:
1 ¼ dl sokeria
¼ dl perunajauhoja
2 dl appelsiinimehua
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
1 keltuainen

1. Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot.
2. Sekoita joukkoon appelsiinimehu, sitruunamehu ja keltuainen.
3. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
4. Jäähdytä tarvittaessa kylmää vesihaudetta hyödyntäen.

Lisäksi:
6 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria

1. Mausta kerma vaniljasokerilla ja vatkaa vaahdoksi.

Kasaaminen:
1. Leikkaa marenkipohja kahteen osaan. Jos pohja ei meinaa irrota paperista, leikkaa papereineen kahteen osaan ja kumoa - paperi irtoaa helpommin.
2. Aseta toinen puoli tarjoilulautaselle.
3. Levitä päälle puolet kermavaahdosta ja hieman yli puolet kiisselistä.
4. Nosta päälle toinen puolikas pohjasta ja levitä loput kermavaahdosta.
5. Levittämisen jälkeen voit kuvioida kerman pinnan painelemalla siihen aaltomaista pintaa pyöreäpäisellä veitsellä vuorotellen vastakkaisiin suuntiin.
6. Valuta päälle kiisseliä lusikalla tai pursotuspussin avulla.
7. Koristele marengeilla ja sitruunamelissan lehdillä.
8. Tarjoile mielellään mahdollisimman pian.

Lähteenä Kinuskikissa. Hieman mukailtu versio :)

tiistai 5. lokakuuta 2010

Syyskakku: Mascarpone-Marianne


Saksan-siskoni tuli Suomenreissullaan meillekin käymään, tarjolla oli mm. tällaista kakkua :)

n.20 hengelle

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita
3 ½ dl sokeria
3 munaa (jos pieniä niin 4
3 dl maitoa

1. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten (tai nuolijalla) joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat
aineet ja kädenlämpöinen maito (lisää maitoa hitaasti pienissä erissä!).
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.
7. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.

Lähteenä Kinuskikissa.

Kostutus:
3 dl maitoa
1½tl vanilijasokeria

Täyte:
1 prk Mascarponejuustoa
7 dl Danonen mansikkajogurttia
1 pss Marianne Crushia
4 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Vatkaa Mascarponejuustoa vähän notkeammaksi, lisää pian jogurtti.
3. Lisää seokseen Marianne Crush.
4. Lämmitä tyhjä kattila liedellä ja tiputtele sinne liivatelehdet niitä puristamatta (!) samalla koko ajan kattilaa heilutellen kuuman levyn päällä.
5. Liruta liivateseos täytteen sekaan koko ajan vatkaten (hitaasti).
6. Kostuta, täytä ja kasaa kakku :)

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 rkl vanilijakreemijauhetta
n. ½ dl kaakaojauhetta

(jäi yli jonkin verran, olisi varmaan riittänyt 4 dl vispikermaa)


Vielä koristeet, oli hieman tuota helmiäistomua ;)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Mansikkakermakakku


Sukulaistyttö sai kaksoset, ja minä sain kunnian tehdä kakut :)
Tässä poikakakku, 20hlöä.

Pohja:
6 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.
3. Siivilöi jauhot vaahtoon.
4. Sekoita varoen tasaiseksi (itse käytän yleiskonetta, hitaimmalla teholla).
5. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 3 litran vuokaan (itse käytin 26cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa).
6. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 35min.
7. Anna jäähtyä ja kumoa.

Kostutus:
3-4 dl maitoa
2 tl vanilijsokeria

Täyte:
5 dl mansikkasosetta
4 liivatelehteä
5 dl vispikermaa

500g banaania

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Soseuta mansikat (500g)
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kiehauta n.½dl mansikkasosetta, purista liivatteet ja lisää yksitellen kiehuvaan soseeseen, heiluttele kattilaa jotta seos sekoittuu kunnolla.
5. Liruta liivate-soseseos muun mansikkasoseen sekaan ja sekoita.
6. Sekoita liivate-mansikkasose kermavaahtoon.
7. Viipaloi puolet banaaneista kostutetun pohjan päälle ja kaada sitten puolet täytteestä banaaniviipaleidenn päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista.

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 rkl vanilijakreemijauhetta
Sinistä pastaväriä

1. Ala vatkata kermaa.
2. Lisää vanilijakreemijauhe vatkauksen loppuvaiheessa.
3. Lisää väri tarpeeksi ajoissa, jottei vaahdosta tule liian kovaa.
4. Pursottele.


Koriste :)

Mansikkakermakakku


Sukulaistyttö sai kaksoset, ja minä sain kunnian tehdä kakut :)
Tässä tyttökakku, 20hlöä.

Pohja:
6 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.
3. Siivilöi jauhot vaahtoon.
4. Sekoita varoen tasaiseksi (itse käytän yleiskonetta, hitaimmalla teholla).
5. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 3 litran vuokaan (itse käytin 26cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa).
6. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 35min.
7. Anna jäähtyä ja kumoa.

Kostutus:
3-4 dl maitoa
2 tl vanilijsokeria

Täyte:
5 dl mansikkasosetta
4 liivatelehteä
5 dl vispikermaa

500g banaania

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Soseuta mansikat (500g)
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kiehauta n.½dl mansikkasosetta, purista liivatteet ja lisää yksitellen kiehuvaan soseeseen, heiluttele kattilaa jotta seos sekoittuu kunnolla.
5. Liruta liivate-soseseos muun mansikkasoseen sekaan ja sekoita.
6. Sekoita liivate-mansikkasose kermavaahtoon.
7. Viipaloi puolet banaaneista kostutetun pohjan päälle ja kaada sitten puolet täytteestä banaaniviipaleidenn päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista.

Pinta:
5 dl vispikermaa
2 rkl vanilijakreemijauhetta
Punaista pastaväriä

1. Ala vatkata kermaa.
2. Lisää vanilijakreemijauhe vatkauksen loppuvaiheessa.
3. Lisää väri tarpeeksi ajoissa, jottei vaahdosta tule liian kovaa.
4. Pursottele.


Koriste :)